Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Harhanjohtavaa on Finavian maininta: "Liikennemäärä (laskeutumisien ja nousujen määrä) on kasvanut edellisestä vuodesta noin 7 % merkityt tekstit.


188 Helsinki - Vantaan lentokentälle yölentokielto

Raino Ilaskivi esitti IS:n mielipideosiossa, että Malmin lentokenttä tulisi uudistaa eikä suunnitella uutta kenttää Porvoon lähelle. Pääkaupunkiseutu tarvitsee uuden lentokentän jo sen takia, että Helsinki - Vantaan lentokentän jatkuvasti paisuvaa liikennettä on siirrettävä muualle. Tähän ei sovellu Malmi vaan Porvoon Backas. Espoon ja Vantaan melualueiden asukkaille vuosi vuodelta kasvava melutaakka käy kestämättömäksi. Tästä syystä on otettava käyttöön nykyistä vähemmän melua aiheuttavat laskeutumis- ja nousujärjestelmät ja muutamassa vuodessa kiellettävä yölennot kokonaan Helsinki - Vantaan kentällä. Helsinki - Vantaan kentän meluongelman on vaikeaa ylittää julkisuuskynnystä, ja siitä on ylipäätään hankalaa saada luotettavia tietoja, sillä liikelaitos Finavia edunsaajana itse mittaa ja raportoi meluarvot valvoville viranomaisille. Esimerkkinä tiedon harhanjohtavuudesta on Finavian 8.8.2005 lentokonemeluselvityksen maininta: "Liikennemäärä (laskeutumisien ja nousujen mä...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *