Yliopiston päärakennuksessa oleva suuri luentosali oli täynnä matemaatikoiksi pyrkijöitä, ja pääsykokeita valvova pääjehu alkoi kierrellä salia jokaista pyrkijää kasvoihin tiirailleen ja papereita selaillen. Aluksi luulin kyseessä olevan todistusten tarkistus, mutta sitten käsitin miehen tarkistavan henkilöllisyyspaperit. Huomasin, että minulta puuttuivat kaikki paperit, jopa junalittera Ouluun. Nousin ylös puolikaljun miehen edessä ja, kun tämä tivasi, eikö minulla ollut edes teinikorttia, kerroin niin jämäkästi kuin osasin, ettei mukanani ollut henkilöllisyyteni osoittavia papereita. Miehen kysymys teinikortista hymyilytti, sillä Haapajärvellä ei tunnettu teini-sanaa. Mies tuijotti pitkän aikaa rähinäremmiäni harmaat silmät viirussa punniten, puhuinko totta syntymäajastani, palveluspaikastani ja komppanianpäällikkyydestäni. Lopulta hän siirtyi sanaakaan sanomatta seuraavan pyrkijän luokse. Myöhemmin sain tietää, että mies oli professori Veikko Paatero. Kokeet eivät tuntuneet onn...