Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ahdistus merkityt tekstit.


2971. Olen onnellinen - jotkut asiat pitää jättää sikseen

Masennus aiheutuu menneisyyden ikävistä kokemuksista ja tarumoista, joista ihmismieli ei pääse eroon, vaan ne oireilevat erilaisina pahanolon tunteina ja jopa käytöksinä. Jos terapia ei tehoa, voi tehdä päänsä kanssa sopimuksen, ettei sille osastolle palata. Ahdistuneisuus taas kohdistuu tuulevaan. Kohteena voi olla suuren ja epämääräisen pelkotilan aiheuttama jatkuva huoli ja pelko siitä, mitä itselle, lähiomaiselle tai ympäristölle tapahtuu. Tällöin parhaassa tapauksessa henkilö voi itse tai yhdessä läheisensä kanssa pohtia, mistä ahdistus tarkasti ottaen johtuu ja onko sen itse aiheuttanut. Johtukoon se mistä tahansa, tärkeää on selvittää polku, mitä kautta henkilö on joutunut ahdistuslilaan. Yleensä löytyy tosia tai kuvitteellisia juonia, joita henkilö kokee pelottaviksi ja joiden kautta on syntynyt mieleen tapahtumaketju pahan asian sattumisesta omalle kohdalle. Tärkeää on, että karsitaan pois seikat, joihin ei voi itse tai lähiympäristö vaikuttaa ja tämän perusteella hyväksytään,...

2786. Aviciin itse murha kohtalon ovat kokeneet monet muutkin huiput

Omassa työyksikössäni eräs etevä asiantuntija päätyi oman käden kautta kuolemaan. Pätevyytensä takia hän oli minulta lainassa erään ministeriön erikoistehtävässä. Yhden työpäivän illansuussa hän soitti minulle. Puhuimme arkisista asioista. Kysyessäni, miten hän viihtyy siellä hän vastasi, että hyvin ja on kiva tehdä vähän erilaisia tehtäviä. Seuraava aamuna hän vaimonsa soitti kertoen miehensä kuolleen oman käden kautta edellisenä iltana. Tämä oli luonnollisesti järkytys vaimolle. Itse oli myös tolaltani. Yritin vaimolle muistella, oliko hänen miehellään ollut mitään viitteitä tällaisesta teosta. En ollut huomannut enkä muistanut mitään normaalista poikkeavaa puhetta tai eleitä hän käytöksessään. Olihan hänen miehensä nyt toisessa yksikössä. Tämän tapauksen seurauksena ensimmäistä kertaa koin syvällisesti , kuinka tärkeää on ylläpitää työyhteisössä toisista välittämisen ilmapiiriä sekä omata herkkyyttä tunnistaa työtoverin pahaa oloa ja ahdistusta.

2390. Hän on ensivedos siitä, mitä jumala ajatteli

     Monet filosofit ovat pyrkineet määrittelemään elämän tarkoituksen. Aloitetaan tieteiden isästä Aristotelesistä. Hänen mukaansa elämän tarkoituksena on tulla hyväksi ihmiseksi. On aika yleistä. Filosofi Zygmund Bauman taas on sanonut, että moraali elämän mittainen huoli on, onko suorittanut tehtävänsä. Siis moraali ja eläminen liittyisivät kohtalokkaasti toisiinsa. Ilmeisesti hyvä ihminen pyrkii noudattamaan ihmiskunnan yhteisiä moraalisääntöjä, joita voisivat olla toisen kunnioittaminen ja siitä seuraavat käyttäytymisnormit.      Joka tapauksessa ihmisen oleminen ilmenee hänen nykyhetkensä ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Nämä ratkaisevat, millaisia me itse kukin olemme. Jotkut määrittelevät nykyhetken tulevaisuuden ja menneisyyden erotuksena. Siitä seuraisi, että jos tulevaisuutemme loppuu, nykyhetkemme olisi pelkää menneisyytemme eli kuolema. Näppärää. Ei taida olla tässä järkeilyssä perää. Parasta lienee käsittää, että nykyhetkemme ei ole algebra...

1296. Kipu masentaa ja tappaa

     Nyt kyse ei terroristien harjoittamasta kiduttamisesta, vaan tavallisten ihmisten kivusta.      Kiputila voi syntyä nopeasti, kuten onnettomuuden seurauksena. Vakavassa tapauksessa  loukkaantuneet jäsenet pyritään saamaan terveiksi sairaalahoitona ja kuntoutuksella, mutta kipu voi jäädä krooniseksi, eli se parane. Tällöin kipu voi vaihdella voimakkuudeltaan riippuen vuorokauden ajasta, rasituksesta ja monesta muusta tekijästä.      Näissä tapauksissa lääkkeinä tarjotaan aluksi ehkä voimakkaita kipulääkeitä, mutta  myöhemmin vain aspiriinia tai vastaavaa, koska kipu ei Suomessa ole sairaus. Voimakkaat kipulääkkeet voivat aiheuttaa riippuvuutta ja niitä määrääville lääkäreille uhkaa joutua fimean (virasto) tarkkailuun ja maineen menetykseen.      Hyvin vakavissa jälkiseurauksissa, kuten parantumattomassa syövässä, riittävää lääkitystä yleensä saa, jos osaa sitä vaatia, ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *