Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella brexit merkityt tekstit.


3791. Sakasta ja Ranskasta kuuluu jo1920-luvun militarismin klangi

Kaksi- ja kolmenkymmentä  lukujen vaiheessa Saksassa vallilitsi tilanne, jossa kaduilla taistelivat pampuilla    ja kevyt aseilla kommunistit, stalinistit, anarkistit, marksistit, trotskilaiset, kerenskiläiset, sosiaalidemokraatit, nietzeläiset ja monet muut vähemmistöt katujen vallasta. Weimarin tasavallan kerma kyllä näki ja kuuli melskeen, mutta sulkeutui hienostuneesti takahuoneisiin ja naikkoset silmiään räpytellen Babylon Berliini salaluoliin ilmestyäkseen päivällä kävelylle Bulevardeille. Kolmannen valtakunnan ensi askeleiden kumu kuului jo nurkan takaa.    Saksan oikeistoa höynäytettiin Neuvostoliiton Permiin asti katsomaan löytyykö sieltä heille luvattuja neuvostokoneita. Niillä oli tarkoitus  mennä kohti Saksan 20-lukua ja V ersaillesin rauhaa testaamaan kehitteillä olevia uusia Stuga syöksypommittajaa.       Eurooppa on nyt samankaltaisissa kouristuksissa kun yllä kuvattu Berliinin yleiskuva. Brexit on myrkyttämässä mantereen ...

3070. Britannialla on kriisejä, mutta maa selättää ne

Kuningatar Elisabeth vaikutti hyvältä ihmiseltä, mutta menneisyyden haamut imperiumiin kuuluvien kansojen historioista eivät kaikilta osin ole häävit. Nimenomaan jälkeen päin on sopivaa kysyä, millä valtuuksilla brittiläisen laivan kapteeni seilattuaan valtameren yli tuntemattomaan maahan löi brittilipun salkoineen pystyyn valloituksen merkiksi.  Kanada ei halua muistaa, että britit ulkoistivat 1700-luvun Kanadan alueen kauppakomppanian haltuun. Maailmansodissa brittiuniformu oli satojen tuhansien alusmaiden sotilaiden yllä. On vaikeaa sanoa, vaikuttiko Britannian eroon EU:sta kansan perimään iskostettu näkemys maan mahtavuudesta ja näin ero keinona tähän huuruiseen tulevaisuuteen. Tuskin. Ero on vain yksi suuri sattumus historian kulussa. Tällä hetkellä maan näkymät ovat synkät. Elinkustannus- ja työvoimapulakriisit sekä maan luottolukituksen vajoaminen sattuvat nyt yhtä aikaa eikä maa ole vieläkään kuivilla koronaepidemiasta. Tässä ahdingossa täytyy kuitenkin muistaa, että Brit...

2538. Mistä uusi Merkel - suuruuden ekonomia ei päde konflikteissa

Euroopan sotilaspoliittinen tilanne oli ennen brexitiä kohtuullisen hyvässä ja vakaassa tilassa. Sodankäynnin aseiden kehitys oli jo vuosikymmeniä siiten kehittynyt kummassakin blokissa, Itä vasta Länsi korkealle tasolle. Erot ovat lähinnä kyberaseissa, ja siinäkin kyvystä vahingoittaa ja saattaa epäjärjestykseen toisen osapuolen kyberkalusto ja signaalilaitteisto. Itää ei sovi aliarvioida kyberaseiden kehittämisessä ja niiden hyväksikäytössä. Oltakoon mitä mieltä tahansa suuruuden ekonomiasta, se pätee hyvin kyberaseiden laadun ja tehon parantamiseen. Tässä Länsi voittaa Idän. Saksan Merkelin korvaaja on vaikeaa löytää. Hän on ollut yksi keskeistä rauhan ja vakauden moottoreista Euroopan päämiesten joukossa. Historian ja vahvuutensa seurauksena Saksalla tulee olemaan tärkeä positio Venäjä-Eurooppa suhteissa. Koko Eurooppa toivoo maan löytävän pätevän seuraajan Merkelille. . Euroopan ainut mahdollinen uhka on nopeiden jalkaväki-iskujen valtaukset  mantereen  strategisissa...

2484. Irlannin hallitseminen on helppoa, mutta se on hyödytöntä

Annamari Sipilältä oli hieno kuvaus päivän HS:ssä brexitistä, sen eri käänteistä ja brittien tunnoista eroa kohtaan. Artikkeli vahvisti tosiasiaa, että eron kanssa nyt vain elettävä. Todennäöistä on, että tunnetasolla eron vaikutus britteihin on syvähkö, mutta menee nopeasti ohi vaihtuen pragmaattisiin tullaus-, maahantulo-, standardisointi-, oppilasvaihto-, yhteistyöorganisointi-, työehto-, maahanmuutto-ongelmiin. Optimisti sanoo, että kaikista voidaan neuvotella ja ratkaisut löytää. Näin on. On melko varmaa, että nämä lisäävät kuitenkin kertamenoja, mutta ennen kaikkea pysyviä juoksevia kustannuksia. Ne voivat vuosien mittaan nousta kumulatiivisesti satoihin miljardeihin euroihin. Ei ole epäilystäkään, ettekö Britannian suuri bruttokansantuote kestäisi tätä, mutta jostakin se on pois. Ilkeämielisesti voitaisiin vastavetona laittaa brittibussin kylkeen, että maksamme 400 miljoona euroa päivässä brexitin aiheuttamista lisäbyrokratiasta ja yhteistyömahdollisuuksien monimutkaistumisista ...

2473. Brexitin mukana Eurooppa menettää aivopääomaa

Vaikka kuinka olisi epäobjektiivinen, on myönnettävä Britannialla olevan merkittävää kapasiteettia luonnonteissä ja myös filosofiassa. Newton ja Darwin olivat aikansa neroja ja heidän perintönsä ovat lahja ja moottori kehitykselle. Tekniikan kehityksessä välttämätön integraalilaskenta oli Newtonin käsialaa ja evoluution merkityksen esiin tuomisessa Darwin oli keskeinen hahmo. Britannia ratkaisi teollisuuden ja asumiseen energian kysynnänkasvun kehittämällä höyrykoneet pumppaamaan vettä kaivoksista. Veden tulo hiili- ja metallikaivoksiin oli aiemmin ollut ylipääsemätön ongelma laajentaa kaivoksia, vaikka louhittavaa oli vielä runsaasti jäljellä. Kehittynyt höyrykone oli valtava loikka konepajateollisuudelle rakentaa elintärkeitä rautateitä ja myös sotakalustoa. Tämä näkyy tämän päivän historiassa kuten Intiassa, Afrikassa ja Australiassa sekä karmeassa atomipommissa. Ajankohtaisessa koronarokotteen kehittämisessä Britannialla on tärkeä rooli. Britannian pätevyyden lähtökohdat juontuvat ...

2469. Mihail Kutuzov ja Boris Johnson rajaneuvottelijoina

Ehkä jokainen meistä tietää, mistä   brexitistä on kysymys ja ehkä monet missä vaiheessa neuvottelut nyt ovat. Harvempi muista historia opinnoistaan mikä mies Mihail Kutuzov oli. Hän oli Venäjän armeijan komentaja Napoleonia   vastaan 1800 luvun alussa. Sodan loppuvaihe Venäjän voitoksi oli merkillinen. Kutuzov voitti ei ainoastaan perääntymällä vaan komentamalla joukkoja, joita ei ollut olemassakaan ja paikoista, joissa ne eivät olleet milloinkaan käyneet. Siis täydellistä harhauttamista. Brexit neuvottelujen loppuvaihe saattaa saada kutuzovimaisia piirteitä, etenkin kalastusoikeuksissa, missä pohditaan saamattomia saaliita ja niistä ammennettuja pohjattomia rahareikiä. Kumpikin osapuoli esittää relevanttien ehtojen lisäksi vaatimuksia, joita ei missään aiemmissa analogisissa tilanteissa ole ollut mitään näyttöarvoa. Neuvottelijoiden pitäisi kysyä neuvoja Mihail Kutuzovin perikunnalta.

2558. Jos brexit toteutuu, se köyhdyttää EU:n osaamispääomaa ja vaikeuttaa kauppasopimusten solmimista USA:n ja sen liittolaisten kanssa

Britannia on antanut valtavasti potkua Euroopan taloudelliselle kehitykselle teollisesta vallankumouksesta lähtien. Imperiumiaika siihen sisältyvine epäeettisine vaiheineen on luonut Europan ja Amerikan taloudellista pohjaa. Britannia oli pitkään Euroopan ja koko tunnetun maailman biologian, lääketieteen ja teknillisen kehityksen moottori. Newton yksi maailman neroista keksi mm. teollisuudelle uuden vallankumouksellisesti uutta luovan differentilali- ja integraalilaskennan.   Yliopistojen kidoista tuli joukoittain oppineita ja joutilaina aatelistoa harjoittamaan tiedettä ja keksinnöllisyyttä mm. rokotukset, sekstantti ja höyrykone pumppaamaan vetää kaivoksista. Valittakoon Trump tai Biden, Brexitin toteutuessa on ilmeistä, että Britannia ja Yhdysvallat yrittävät kauppasopimustensa sivutuotteina hämmentää EU:n asemaa niissä heikoksi. Se on normaalia kauppastrategiaa. Brexitin jälkeistä kauppapoliittista tilannetta Kiinassa ja Itä-Aasiassa vaikeuttaa tämän alueen häilyvä ja epävakaa ...

2430.Paljon meni, mutta paljon jäi menemättäkin, sanoi Britannia EU-erostaan

     Britannia ei tule päästämään EU:ta helpolla erosopimuksessa. Nyt juuri neuvottelut ovat umpikujassa ja uusi kierros on aloittava ennen syksyä, jotta vuoden lopussa sopimus olisi valmis. Sanomatta on selvää EU:n haluavan tasapainoisen sopimuksesta, jossa Britannia turvaa reilun kilpailun säännöt mm. kaupassa, työvoimassa, kalastuksessa ja merenkulussa.      Kääntöpuolena tälle on Britannian maailman kuudenneksi suurin kansantalous, vahva teollisuus ja merkittävä puolustusvoimien kapasiteetti. Merivaltiolla on kautta historian ollut omat erikoisvahvuutensa. Hadrianuksen vallin murtanut ja meriä vuosisatoja hallinnut maa ei kykene vieläkään irtoamaan suuruutensa lumoista, vaan vaatii jääräpäisesti historiansa menneillä loistoilla ylimitoitettuja vaatimuksia.      Niinpä Britannia ei tule luopumaan ns omistamistaan kalastusalueistaan sallimalla niillä muiden kalastamisen. Tämä on näkynyt Britannian asukkaiden kielenkäytössä koko se EU-histor...

2334. Boris-poika ei kuule, kuinka Pohjois-Irlannin juuristossa rapisee

Kuka olisi uskonut, että Wilhelm III Oranialaisen ja Jaakko II sodan v.1690 loppukahinat jatkuvat vieläkin. Unionistit ovat pääsääntöisesti protestantteja ja tasavaltalaiset katolisia. Aseellinen konflikti jatkuu edelleen. Kesällä 2019 nuori naistoimittaja sai puoliaseellisen tasavaltalaisryhmän asemiehen   luodin päähänsä. Syyllisen nimi tiedetään, mutta koston pelossa siitä ollaan hiljaa.   Konfliktiherkkyys kärjistyy pakottaviin valvojiin, jota etenkin tasavaltalaisten puolella uhkaavat väkivallalla ja tekevät myös sitä, jos toisen osapuolen jäsen ei käyttäydy ”sopivalla” tavalla. He muka suojelevat yhteisöä rosvoilta ja huumeilta. Tämä on koko aluetta koskeva normi. Samassa talossa voi asua kummankin osapuolen taisteluryhmäläisiä, mikä tekee elämisen yhtä kafkamaiseksi kuin asuminen Stalinin ajan Moskovan kuuluisassa Rantakadun talossa.      Vuonna 2017 sattui vähän alle sata polvilumpioampumista ja parikymmentä kuoli. Uusi IRA on tosiasia ja siihen unionis...

2327. Miksi tuli kirje-Boris äkkiä niin kiire

     Kaapatessaan vallan Theresa Mayltä Boris ei ottanut lahjuksia, mutta ojensi kuitenkin kätensä. Täytyykin ihmetellä, miksi Boriksella on sellainen kiire historiaan, koska sieltä ei kuitenkaan pääse hevin pois. Tuntuukin, että varovaisuus on ominaisuus, jota hän ei ole milloinkaan omaksunut. Niinpä kun hän kumartaakin Brysselin päin lukuisilla kirjeillään niin syvään, ettei hymyä näy. Borista kuunnellessa tulee vuorin kuuma ja kylmä, sillä hänen puheensa ovat kuin sinfonia, ne eivät opeta mitään. Häntä ja koko Britannia katsellessa tulee mieleen vanha totuus: Kun köyhä mies syö kanaa, toinen heistä on sairas.

2268. EU menossa kohti Saksan 20-lukua

      Kaksi- ja kolmenkymmentä  lukujen vaiheessa Saksassa vallilitsi tilanne, jossa kaduilla taistelivat pampuilla   ja kevyt aseilla kommunistit, stalinistit, anarkistit, marksistit, trotskilaiset, kerenskiläiset, sosiaalidemokraatit, nietzeläiset ja monet muut vähemmistöt katujen vallasta. Weimarin tasavallan kerma kyllä näki ja kuuli melskeen, mutta sulkeutui hienostuneesti ja naikkoset silmiään räpytellen Babylon Berliini salaluoliin ilmestyäkseen päivällä kävelylle Bulevardeille. Kolmannen valtakunnan ensiaskeiden kumu kuului jo nurkan takaa.   Saksan oikeistoa höynäytettiin Neuvostoliiton Permiin asti kiertämään   versailes’n rauhaa testaamaan kehitteillä olevia uusia Stuga syöksypommittajaa.      Eurooppa on nyt samankaltaisissa kouristuksissa kun yllä kuvattu Berliinin yleiskuva. Brexit on myrkyttämässä mantereen kaupan ja tulevaisuutta. Pohjois-Irlannissa on    taas  käynnistymässä väkivaltaisuudet. Ranskan Kelt...

2194. EU Turkin Erdoganin armoilla

     On vaikeaa löytää faktaa, mikä merkitys Neuvostoliiton romahtamisella 1991oli Maastrichtin sopimuksen syntymiselle. Siitä kansa ei päässyt äänestämään. Joka tapauksessa silloin tiedettiin, että EU:un tulee kirjava ja nälkäinen joukko maita, joita ei laveasti ottaen yhdistä muu kuin länsimaisen demokratian idea.      EU on takonut 24 vuotta direktiivejä ja Brysselissä herroista on tullut kansan keskuudessa jonkinlaisia pelimanni-ihmisiä, joista ei saa selvää kenen asialle he kulloinkin ovat. Todellisuudessa, jos työn ottaa tosissaan, se on kovaa raatamista. Kansan luottamus EU-parlamenttiin ja komissioon kuitenkin rapisee. EU:n valtakoneisto ja eliitti ei tietenkään luovuta, vaan asemistaan kiinni pitäen se yrittää luovia koneisto systeemiä. Mutta shokkihoitoa voi tulla.      EU-taivas näyttää synkältä.  Se, että EU joutuu pakolaiskysymyksessään turvautumaan Erdoganin Turkkiin, muistuttaa viimeisen ra...

1971. Jäätynyt Brexit

     Brexitin merkitystä Britannialle arvioitaessa kannattaa muistaa, että maalla on imperiumin ajoistaan lähtien kokemusta ja osaamista neuvotella itsensä ulos vaikeista tilantesta uudelle pitävälle tasolle. Alku on mennyt täysin Britannian käsikirjoituksen mukaan maan ilmoittaessa verkkaisesta aikataulusta eron toteuttamiseksi. Vaikka EU-johto vaati nopeaa eroprosessia ja kauppasuhteiden nykytasolla pitämistä sekä kakkien neljän vapauden säilyttämistä, Britannia on onnistunut hiljaisella passivisuudellaan jäädyttämään prosessia. Kumpikin osapuoli onkin ajautumassa tilanteeseen, jossa  EU- johtajat silloin tällöin lausuvat Britannialle vaatimuksia Britannian kommentoidessa niitä, jos katsovat aiheellisiksi. On päädytty jäätyneeseen Brext-tilanteeseen.      Tästä on monia merkkejä. Heti kansanäänestyksen jälkeen pj Juncker ihmetteli brittiedustajille, mitä te täällä parlamentissa vielä istutte. Sama toistui EU- ja brittivirkamiesten välillä....

1940. EU:n on tehtävä nopeasti brexitistä varoittava esimerkki Le Pennille ja kumppaneille

     Asiantuntijat ympäri EU:ta ovat yksimielisiä siitä, että brexitissä tunteet nujersivat faktat ja valheet voittivat tosiasiat. Tapauksen kohtalon omaisuutta korostaa vielä se, että ikäihmiset nuijivat nuorisoa, joka kokee tulleensa petetyksi elämisen mahdollisuuksiensa kapenemisen takia globaalisessa maailmassa. Nuoriso on syystä pettynyt.      Brexitin syy ei ole kansanäänestyksen vaan konservatiivisen puolueen sisällä tapahtuva kahden poliittisen hahmon Cameronin ja Jonhsonin välinen valtataistelu, joka johti sopimattoman menettelyn käyttöön näin tärkeässä asiassa. Eroa hautovien maiden poliittisen instituutioiden on syytä ottaa tästä opikseen, myös Suomen.      EU:n eliitille kansanäänestykset erokysymyksistä ovat sinänsä sivuseikkoja. Tärkeintä on, että EU:n johto tekee nopeasti brexitistä tylyn malliesimerkin prosessista, miten ikävästi, äkkiä ja pikaisesti käy, kun eroaa yhteisöstä. Tällaista esimerkkiä kaipaavat Ra...

1938. Brexit: Rooman 9. legioona edusti Britanniassa länsimaisuutta. Nyt se lyötiin toisen kerran

     Hadrianus rakennutti Britanniaan 100-luvulla Pohjanmereltä Irlanninmerelle vallin, joka tällä puolella asuvat olivat meitä eurooppalaisia riippumatta siitä, mitä kansallisuutta olivat. Niitä suojeli Rooma laki. Nyt nämä tämän päivän Rooman lait, direktiivit, joiden toimeenpano edusti silloin 9. legioona, ovat kaatuneet.  Kuvaavaa on, että 9.legioona katosi jäljettömiin.      Samoin kuin 9. legioonan retket Britanniaan, kansanäänestys oli yhden miehen seikkailu, joka maksoi  juovan paisumisen jälleen Britannian ja mannermaan välille.      Brittien kannattaa heti unohtaa, että he saisivat nyt talouden kehitykselleen vetoapua entisenä kansayhteisön perustajana ja johtajana aiemmilta siirtomailtaan. Se aika on ohi.      Tässä vaiheessa on turhaa pohtia, mitä ero aiheuttaa, koska se paljastaa päivä päivältä kasvavat raadolliset piirteensä halusimme sitä tai ei.   ...

1917. EU Turkin Erdoganin armoilla

     On vaikeaa löytää faktaa, mikä merkitys Neuvostoliiton romahtamisella 1991oli Maastrichtin sopimuksen syntymiselle. Siitä kansa ei päässyt äänestämään. Joka tapauksessa silloin tiedettiin, että EU:un tulee kirjava ja nälkäinen joukko maita, joita ei laveasti ottaen yhdistä muu kuin länsimaisen demokratian idea.      EU on takonut 24 vuotta direktiivejä ja Brysselissä herroista on tullut kansan keskuudessa jonkinlaisia pelimanni-ihmisiä, joista ei saa selvää kenen asialle he kulloinkin ovat. Todellisuudessa, jos työn ottaa tosissaan, se on kovaa raatamista. Kansan luottamus EU-parlamenttiin ja komissioon kuitenkin rapisee. EU:n valtakoneisto ja eliitti ei tietenkään luovuta, vaan asemistaan kiinni pitäen se yrittää luovia koneisto systeemiä. Mutta shokkihoitoa voi tulla.      EU-taivas näyttää synkältä.  Se, että EU joutuu pakolaiskysymyksessään turvautumaan Erdoganin Turkkiin, muistuttaa viimeisen rannan avun ...

1863. Miksi Brexit ei toteudu

     Tiedoillaan maailman markkinoista ja valuuttakursseista suuret finanssikeskukset vaikuttivat maailmantalouden kehitykseen, manipuloivat sitä ja valuuttakursseja. Rahaa syntyi kuin tyhjästä.      Vähitellen pankkien ja valtioiden suhteet kääntyivät päälaelleen. Ennen pankit pelkäsivät valtioita, koska valtio voi kylmästi joissain tilanteissa jättää maksamatta velkansa. Suhteiden kääntymistä päälaelleen vauhditti ennen kaikkea Reagania höllennys pankkien valvontaan ja luoton antamiseen. Myöhemmin 1980-nosusuhdanteessa pankit antoivat yhä enemmän lainaa yksityisille, yrityksille ja erityisesti valtioille.      Näin valtiot tulivat riippuvaisiksi pankeista ja alkoivat pelätä pankkeja päinvastoin, mikä oli ollut tilanne kultadollarin ja Reaganin aikana. Nyt 85 prosenttia maaliman velasta on pankkien antamaa ja vain viisi prosenttia keskuspankkien.      Kun pankkien päätehtäväksi tuli an...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *