Siirry pääsisältöön

1917. EU Turkin Erdoganin armoilla


     On vaikeaa löytää faktaa, mikä merkitys Neuvostoliiton romahtamisella 1991oli Maastrichtin sopimuksen syntymiselle. Siitä kansa ei päässyt äänestämään. Joka tapauksessa silloin tiedettiin, että EU:un tulee kirjava ja nälkäinen joukko maita, joita ei laveasti ottaen yhdistä muu kuin länsimaisen demokratian idea.
     EU on takonut 24 vuotta direktiivejä ja Brysselissä herroista on tullut kansan keskuudessa jonkinlaisia pelimanni-ihmisiä, joista ei saa selvää kenen asialle he kulloinkin ovat. Todellisuudessa, jos työn ottaa tosissaan, se on kovaa raatamista. Kansan luottamus EU-parlamenttiin ja komissioon kuitenkin rapisee. EU:n valtakoneisto ja eliitti ei tietenkään luovuta, vaan asemistaan kiinni pitäen se yrittää luovia koneisto systeemiä. Mutta shokkihoitoa voi tulla.
     EU-taivas näyttää synkältä.  Se, että EU joutuu pakolaiskysymyksessään turvautumaan Erdoganin Turkkiin, muistuttaa viimeisen rannan avun huutoja. Mies, joka haluaa kieltää maan naisilta ehkäisyn, kertoo kuinka epätoivoinen EU on pakolaisongelmassaan.  Ennen syksyä Eurooppaan tulee satoja tuhansia pakolaisia Lähi-idän sekavan tilanteen takia.
     Turksista länteen pitkin Välimeren pohjoisrantaa EU:n etelä raja on muuttunut aavemaisen Arabi Kevään jälkeen Isiksen terrorisoimaksi pätsiksi, josta on lyhyt matka iskuihin Eurooppaan. Tämä pätsin läpi Afrikan nuori työtön väestö kamppailee henkensä kaupalla Lähi-idän pakolaisvirran jatkoksi EU: alueille kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla, tänä vuonna hukkuneita tulee olemaan yli 10000.
     Lännessä uhkaa Brexit, joka on Cameronin itse virittämä ansa toivossa jatkaa poliittista uraansa vaalien jälkeen.
     Pohjoisessa pieni poloinen Suomi on joutunut mallioppilaasta tukiopetukseen. Maamme julkilausumattomaksi rooliksi EU:ssa on noussut käydä kyselemässä, mitä Putinille kuuluu, koska EU on ajanut itsensä idän politiikassaan nurkkaan. Kannattaa muistaa, mitä Putin kertoi 27.5. käydessään tapaamassa Kreikan pääministeri Tsiprasia. Hän sanoi, ettei Venäjä ole ladannut ensimmäistäkään ohjusta, vaan Länsi on sen tehnyt itäisellä ohjuskilvellään Venäjää vastaan. Putinista selvästi huokui, että heillä on oikeus Itämeren ärhentelyyn Lännen rohmutessa valta-asemia Neuvostoliiton entisissä reunavaltioissa. Transatlanttisen yhteistyön voimapoliitikkojen olisi pitänyt toteuttaa Lännen instituutioiden laajentaminen itään paljon tapahtunutta pehmeämmällä politiikalla. Nyt se tehtiin rouhimalla.
     Konfliktit tulevat kaiken kaikkiaan auttamatta lisääntymään ja rauhattomuus kasvamaan Keski-Euroopan alueilla, joissa on jo riittävästi omiakin tulipesäkkeitä muukalaisvihan ja nationalismin nostaessa päitään Visegrad maat (Puola, Unkari, Tsekki ja Slovakia) nostavat nyt profiiliaan hilaten itseään kohti oligarkkidemokratiaa. Puola sai juuri EU:lta kirjeen oikeusvaltion periaatteiden loukkaamisesta, jossa korkein oikeus on tullut poliitikkojen komenneltavaksi. Kirje ei riitä, vaan ainoastaan leikkaukset rakennerahastoon ja maataloustukiin saavat maat ruotuun. Tähän EU ei kykene.
     EU on itse syvällä korruptio- ja verovilppisuossa. Se varsin hyvin tietää, että yhteisestä kasasta menee rahaa väärin tarkoituksiin. Muutama päivä siiten paljastui 900 miljoonan euron väärinkäyttö, yksinomaan Romaniassa 130 miljoonaan euron hanke, jossa tilaaja ja tuottaja olivat sama taho. Kun EU:n jäsenmaista moni on osa veropeittelymaita kuten Luxemburg, Irlanti ja Malta ei ole ihme, että harmaantalouden kitkeminen etenee verkkaisesti.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *