Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella pakkolaki merkityt tekstit.


1947. Jos haluat naurattaa jumalaa, kerro hänelle suunnitelmistasi

     Tämä vanha meksikolainen sanonta pätee monen elämän vaiheeseen, ainakin monijäsenisen perheen pyörittämiseen. Mutta pätee se myös hallituksen johtamisessa. Joka tapauksessa kokemuksen uskotaan olevan valttia missä tahansa tilanteessa. Se ei valitettavasti pidä aina paikkaansa, etenkin oudossa ympäristössä. Päinvastoin siitä voi olla jopa haittaa, koska silloin saatetaan soveltaa vääriä keinoja ja ratkaisuja.     Se tiedettiin jo etukäteen, että hallituksen työ ei tule olemaan yksikertaista eikä vaivatonta, vaikka hallitusohjelman laadinnan näennäinen helppous saattoi antaa tällaisen vaikutelman.      Juha Sipilä onkin siirtänyt melko mutkattomasti pienyrityksen johtamisoppeja julkishallinnon johtamiseen. Loikka on melkoinen. Tällaiseen loikkaan liittyy aina horisonttiharha. Tässä tapauksessa harha on se, että poliittinen johtaminen näennäisistä yhteneväisyyksistään yrityksen johtamisen kanssa, on   kompromissien tekoa m...

1739. Hallitus joutui perustuslakien asiantuntijoiden armoille

      Hallitus tietää tarkan tien, miten se nyt etenee yhteiskuntasopimuksen kaaduta, mutta se ei tiedä, mihin tie johtaa, sillä ennen pakkolakien voimaan saattamista lait menevät perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. Sen päätökset perustuvat valtiosääntöasiantuntijoiden lausuntoihin. Nämä asiantuntijat tarkastelevat poliittista suhdanteista riippumattomina pakkolakien lainmukaisuutta akateemisten silmälasien läpi. On varmaa, että heillä on huomautettavaa ainakin joihin lakipaketin osiin.       Nyt taas kerran konkretisoituu politiikkojen ihmettely valtiosääntöasiantuntijoiden vallan käytöstä valiokunnassa. Tämä on viimeksi tullut ilmi edellisen hallituksen sote-esityksessä, joka ei mennyt valiokunnassa läpi. Sasin ajankohtaisessa raportissa ehdotettiinkin helpotuksia muiden muassa julkisen vallan tehtävien siirtämiseen yksityissektorin hoidettaviksi.      Hallitus astui myös tielle, mistä se ei voi enää...

1726. Ministerit karkasivat opposition EK:n varjobudjettien esittelystä - Stubb pilkkasi

     Vain ministerit Stubb ja Mäntylä jäivät keskustelemaan varjobudjeteista pääministeri Sipilän ja varapääministeri Soinin poistuessa salista. Menettelyä, jossa keskeiset ministerit lähtevät aitiosta välittömästi sen jälkeen, kun he ovat esittäneet ylimalkaisen välipitämättömän kommenttinsa esityksistä, oppositio piti oikeutetusti häpeällisinä. Stubbin aliarvioiva kommentti nousi heti aluksi omiin sfääreihinsä hänen pilkattua vasemmiston asiakirjan paperin laatua ja kansisivun kuvaa.      Oli kummallista, että hallitus suhtautui alentavasti ehdotuksiin, vaikka muutaman niistä olisi voinut kuvitella kiinnostavan ainakin pääministeriä kuten demareiden työttömyyspäivärahan käyttäminen 700 euron seteliin työnantajalle henkilön työllistämisestä.      Taas kerran palattiin vaikuttavuusongelmaan. Nyt vuorostaan hallitus tivasi oppositiolta analyyseja.   Se etenkin ihmetteli, mihin perustuu harmaan talouteen torjuntaan ...

1678. Leuka Virtaselta rajua arvostelua hallitukselle Yle aamussa

     Ylen aamu-tv-ohjelmassa vm:n entinen apulaisbudjettipäällikkö ja nykyinen TEM:n evp kansliapäällikkö esitti Sipilän hallituksen valmistelutyölle kova kritiikkiä. Päätökset on tehty kuin tikkatauluun heittämällä, ensin rykäistään ja sitten katsotaan tulos.      Hallituksen ulostulo pakkolaissa oli hätäinen. Virtanen ei ole milloinkaan nähnyt 5 prosentin tuottavuusloikkaa eikä usko siihen nytkään. Sairaspäivän karenssi vaikutukset on arvioitu virheellisesti eikä ole otettu huomioon seimerkiksi, miten se kohtelee etätyötä tekeviä..      Virtasen mukaan 90-luvun kriisissä vm:n virkamiehet valmistelivat yöllä asiat ja aamulla oli leikkauslistat valmiina ja ne hyväksyttiin sellaisinaan. Milloinkaan ei jouduttu perumaan päätöksiä.     Huonon valmistelun syyksi Leuka sanoo olevan se, että joko ministerit eivät kuuntele tai jotain virkamiehille on tapahtunut.      Virtasta hämmästyttää Pöystin 60-henkilö...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *