Laajenemisen riittävyydessä tämä on oikea suunta, sillä ainoa vastaan tuleva valtio on kiven kova Kiina. Se on myös päteä suunta, koska maa äiti tarjoaa sen kaikille tantereen tallaajille maksutta. Edessä häämöttävässä kunta reformissa tämä suunta on kuitenkin käytännössä mahdoton selviytymisstrategia, vaikka jonkun kunnan tekisi sitä mieli epätoivoisesti kokeilla. Pienten kuntien järjestöedustaja totesi samassa istunnossa, että yhteistyö ja liittoutuminen parantavat kuntien elinvoimaisuutta. Tämä on periaatteessa kannatettava ajatus, mutta kilpailu yritysten saamisesta kunnan alueelle hyvinä veron maksajina voi kuitenkin ajaa karille orastavan yhteistyön. Siinä voi helposti käydä niin, että naapuri kunnanjohtaja voi sanoa, että älkää tulko meidän tontille kukkoilemaan bisnesasioissa, vaan pysykää vain navetta- ja perunabisneksessänne. On sääli, jos idylliset ja kasvuvoimaiset kunnat häviävät sote uudistuksen tuloksena. Tämän takia riisuttunakin niiden nimi kannattaa säilyttää, sil...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)