Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Siim Kallas merkityt tekstit.


1883. Raivona virolaisille

      Pääkoordinaattorin lähtiessä viemään minua syömään kuuluisaan kalaravintolaan Viron valtiovarainministeri Siim Kallas tuli meitä vastaan torilla. Pääkoordinaattori suoritti esittelyn ja kertoi minun tulevan konsultoimaan ministeriöön. Vastasin ministerille johonkin tekosyyhyn vedoten niin kohteliaasti kuin siinä tilanteessa taisin, etten voi tulla konsultoimaan. Sanoin molemmille hätäisen ystävälliset jäähyväiset ja loikkasin viereen pysähtyneeseen taksiin ja ajoin omiin matkoihini. Olin melko raivoissani itselleni ja virolaisille, mikä oli tietysti turhaa. Itsepä grillille menin.

358. Neuvostoliittolaista kurikulttuuria ei huuhdella viikossa pois

Käydessäni 2000-luvulla kertomassa Suomen julkisen sektorin kehitysnäkymistä Viron eliitille tunnelmassa oli jotain pelottavaa. Se ei johtunut kurjasta laivamatkasta, vaan sävystä, jolla johtohenkilöt suhtautuvat maan kehittämiseen ja tulevaisuuteen. Oli päätä kylmäävää huomata, miten he aikoivat viedä nousevaa Viroa eteen päin keskiluokan ja köyhälistön unohtaen. Päämäänä oli  rakentaa maasta pikku yhdysvalaat: verot ja sosiaaliturva alas ja kunkin oma vastuun korostaminen äärimilleen elämästään. Menessäni järjestäjien kanssa torilla syömään kohtasin maan valtiovarainministerin Siim Kallasin. Ilma oli kolea ja lokit kirkuivat. Keskustelun päätteksi minulle tuli sellainen olotila, että hyppäsin taksiin  ja suuntasin  satamaan. Illalla a-studiossa  oli kuvaava esimerkki siitä, mitä Viron virkamiehet ajattelevat ja miten he  toimivat. EU-rahoilla rakennetun vankilan avajaisissa ensimäisenä näytettiin yleisölle ja vangeille videopätkä, miten vankilamellakkaa to...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *