Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella verkosto merkityt tekstit.


2974. Valtakunnalliseksi guruksi kiipeäminen

Kokkareilla tai muulla kokoontumisen yhteydessä tapaa tai voi tavata henkilön, jonka ympärille muut ovat ryhmittyneet, ilmeisesti kuuntelemaan tämän puhelujaan. Tällainen henkilö on koulutettu ja hänellä on ns hyvä ulosanti. Hän antaa melkein millaisia tahansa ulkoisesti huoliteltuja lausuntoja pyytämättä ja pyydettäessä. Yleensä tallainen henkilö on ollut useassa paikassa töissä ja pyrkinyt kaivamaan joko työsään ja sen vierestä jotain suurta yleisöä kiinnostavaa ja esittämään sen medialle. Näin hän tutustuu myös mediaan ja muutamaan poliittiseen vaikuttajaan. Kun hän pitkään toimii hyvänä puhujana ja kirjoittajana sekä verkottujana tällä tavoin, hän saa paikallista ja lopuksi valtakunnallista kuuluisutta. Silmiinpistävää on, ettei hän ole milloinkaan konkreettisesti osallistunut mihinkään julkisutta saaneeseen operaation, mutta liikkunut sen liepeillä ja saanut itsensä näyttämään keskeiseltä henkilöltä operaation onnistumisessa. Loulta hänestä tulee kansallinen guru, jonka alkuperää ...

1877. Tekeekö sanvalmius ja verkottuminen hyvän johtajan

      Yleistäen voidaan sanoa, että sanavalmius ja verkottuminen voivat pahimmassa tapauksessa tarjota vain näkösuojan johtamistaidon ja -kyvyn puutteille. Sillä kokemusten perusteella on näyttöä siitä, että johtajan retorinen kyvykkyys ja runsaat sosiaaliset meriitit ovat monessa tapauksessa pelkkää lumetta, joka luo haltijalleen klooriaa vain niiden silmissä, jotka tarkastelevat ja arvoivat johtajaa puoli etäisyydeltä, ei käsi etäisyydeltä. Tällaisten johtajien ongelma on, että sanat ja teot eivät useinkaan kohtaa. Tässä yhteydessä pitää karistaa päästä pois W. Churchillin sanat. - Missä ajatuksemme on tänään, sillä ovat tekomme huomenna. Tällä fraasilla on moni johtaja lunastanut kyvykkyytensä muiden jäädessä odottamaan huomista, erityisesti autoritäärisissä organisaatoissa.      Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että eloisa ja sattuva retoriikka on tosi hyvä apu johtamisessa, jos tuhansissa johtamiskirjoissa jumpatut muut johta...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *