Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vallankolmijako merkityt tekstit.


367. Toimeenpanovalta ja lainkäyttövalta meni sekaisin

Hautalan tapaus on saanut kummallisia piirteitä. Sarasvuo kysyi painokkaasti 18.10.2013 TV 4:n ohjelmassaan Hautalalta, miksi hän erosi. Ei olisi tarvinnut erota, koska osakeyhtiölaki sanoo niin ja niin, korosti Sarasvuo. Samaa hoki Isokallio TY 1:n Jälkiviisaissa 19.10.2013. Ohjelmissa ei puhuttu sanaakaan poliitikko Hautalan puuttumisesta oikeudelliseen prosessiin. Ainoastaan eräs kokoomuslainen Ben on tuonut esille tässä yhteydessä vallan kolmiojaon. On jokin aikaa, kun itse joudun puuttumaan tuomioistuimen toimintaan. Se oli lähes toimintakyvttömässä tilassa. Johtamista ei ollut tai jos sitä oli, se oli väärässä paikssa rautakäsisihteerillä. Tuomarit käviävät useaan kertaan luonani ministeriössä valittamassa tilannetta. Haastattelin jokaisen henkilön. Pohjavirroista löytyi vaikeasti korjattavia ikävyyksiä. Ne riipaisivat niin syvältä joidenkin sielua, että arpia jäi. Tätä sumaa purettaessa  kukaan ei silloin ajatellut minun puuttuvan ministeriön edustajana tuomioistuimen ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *