Ei heidän pitäisi lotota. He tietävät voiton mahdollisuuden olevan noin yksi miljoonasta. Se merkitsee, että käytännössä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä suurin rahoihin käsiksi. Silti he lottoavat , ainakin salaa. Lottoamista ei voi oikein perustella jännityksellekään, koska on lähes varmaa, että voitto ei osu omalle kohdalle. Loton jännityksessä onkin jotain kummallista. Eihän kukaan pelkää viikoittain sairastuvansa syöpään, vaikka sen osuminen omalle kohdalle on todennäköisempää kuin lottovoitto. Älymystön lottoamiselle täytyy etsiä muita syitä. Onko vain niin, että koko lottokansasta on kivaa haaveilla, mitä tehdä suurilla rahoilla. Ja tässä suuressa unelmien kulkueessa ovat mukana rikkaat, köyhät , älymystö ja tavallinen kansa. Kansakunnan lottoamiseen saa kyllä liitettyä halutessaan myös ikävän piirteen. Tarkkoja tutkimuksia ei ole käytettävissä, mutta on syytä olettaa, että alemmat luokat panevat toivonsa lottoon ja muihin harmittomilta näyttäviin rahapeleihin. He...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)