Jälkipörssi oli aamulla hurjalla tuulella vaatien palkka avoimuutta. Muutenkin oli noloa katsoa, kuinka Heikki Pursiaisen ja Piia-Noora Kaupin maalittivat uutta tulijaa bloggeri Juulia Thurenia. Thuren vain kohotti moitteetonta ryhtiään entisestään ja käänsi ajatuksensa myötätuntoisuuden taajuudelle ja visersi. – Miehet ovat parempia palkka neuvottelijoita kuin naiset. Pursiaisen olisi pitänyt huomata tämä wokotteleminen. Se kumpusi nuoren tulijan rohkeudesta puutua miesten asioihin. Mutta mies istui vain lätsä päässä kuten lätsä Pekka Päivärinta Suomi-Ruotsi maaottelussa 1970-luvulla. Kesken juoksua Lätsä Pekka pysähtyi katselemaan, missä ruotsalaiset ovat. Niin teki nyt Piia-Noora Kauppi etsiskellessään katseellaan, missä show-ohjaaja on. Ohjaajan tähystämisen sijasta Kaupin olisi pitänyt olla hiljaa, koska Pursiainen oli kysymäisillään, mistä Kaupin lafkan finansseihin on tullut kauheat määrät ruplia. Kauppi ajatteli hipi hiljaa muiden kuulematta, että ne luulevat ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)