Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella narrikunta merkityt tekstit.


2950. Ei narrikunta ole mihinkään kadonnut.

  Ei narrikunta ole mihinkään kadonnut . Se on vain nykyaikaistunut. Nyt päämiehellä voi olla monta narria palveluksessaan. Supatteleva narri on yleisin. Hän hiippailee käytävillä piparkakku hymy kasvoillaan, kuin olisi juuri tullut Troian sodasta, jota ei hävitty eikä voitettu. Nyökyttelevä narri on nimensä mukaan nyökyttelevä. Tämä tapa on hänelle välttämätön, koska kulkemalla areenoilla vain kohteliaasti nyökkäilemällä joka suuntaan ja hieman myös yläviistoon, hän näyttää mielestään arvokkaalta ja tietävältä ja kaiken lisäksi tapa on vaaraton. Lakeija narri on vaarallisin itselleen kollegoilleen, sillä vauras ja laaja ympäristö on jo sinällään petollinen ja juonia täynnä. Tämän narri selvitäkseen arvon alentamiselta on pidettävä hienon hieno tasapaino sen välillä, kuinka paljon kertoo ja jättää kertomatta havaitsemistaan alempiarvoisten narrien varasteluista. Yleensä hän lopulta sortuu väärään ilmiantoon ja joutuu kivetyn ulkoportin avaajaksi.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *