Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ely-keskus merkityt tekstit.


2200. Jääviysveikot ja esteellisyysesterit syövät pöydistämme maakunta- ja sotepidoissa

     Maakuntahallituksen sisään voidaan muodostaa konsernikeskus, joka ohjaa ja johtaa alaisia yksiköitä konsernijohtamisen keinoin. Sille jää kuitenkin runsaasti konsernijohtamiseen kuulumattomia tehtäviä, jotka ovat joko sisäisiä tehtäviä (kehittäminen, asiantuntijapalvelut tai organisaation rajan ylittäviä tehtäviä (lupa-asiat). On nyt huomattava, että sen pohtiminen, onko tehtävällä ulkopuolisia ulottuvuuksia, ei ole hedelmällinen näkökulma, koska tavalla tai toisella jokaisella tehtävällä on ulkopuolisia elementtejä.      Keskeistä tarkastelussa on, että maakunnasta näyttää muodostuvan johtamisessa erittäin hankala. Sillä on selkeä konsernijohtamisen rooli. Mutta miten se roolinsa vetää läpi esimerkiksi ELY-keskuksissa? Liitetäänkö ELY-keskuksen johto maakuntavirastoon lähelle maakuntahallituksen ylintä johtoa, vain säilyykö mykytilanne ennallaan. Edellisessä maakuntavirasto paisuu entisestään ja jälkimmäisessä maakuntavirastoon olisi muodostettava EL...

1502. Dementiakodista maakuntavaltuustoon

     ”Samaan aikaan kun isäni oli dementiakodissa, päättäväinen Mauri Pekkarinen veti jytinällä eteenpäin sisäministeriön otteen vahvistamista aluehallinnosta ja kuntakentästä, mutta kunnat jököttivät paikoillaan odottaen parempia aikoja-      Isäni on kuollut vuosia sitten, mutta lehtitietojen mukaan Pekkarinen jatkaa jymistelyään. Hän on kuulema piirrellyt valiokuntapaperien kääntöpuolelle ajatelmiaan maakuntahallinnosta. Siihen yhdistettäisiin ELY- keskukset ja aluehallintovirastot, maakuntien liitot sekä tietenkin sosiaali- ja terveyspalvelut.      Pekkariselle saattaa käydä niin, että kun menee sutta pakoon, tulee karhu vastaan. Ei välttämättä, jos jättihanke jaksotetaan järkevästi. Ensimmäisenä pitää luonnollisesti varmistaa sote-uudistus ja sen rahoitus.      Jälkimmäisestä voi tulla kova pähkinä, koska nykyisten puolen kymmenen rahoituskanavan lisäksi syntyy uusi rahoitusmuoto maakuntavero. Ilmesisesti tar...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *