Perustuslakiasiantuntija-professori Tuomas Ojanen antoi mielenkiintoisen lausunnon heti puheen jälkeen toimittajalle eduskunnan lehterillä. Hän ei ollut aiemmin oikein ymmärtänyt perustuslakimiehenä, mitä yhteiskunnan arvoilla oikein tarkoitetaan. Nyt hän loihe sanomaan toimittajalle, että näitäkö nämä arvot sitten ovat, mitä Niinistön puheesta nousi esille. Toden totta. Niinistö otti reilusti kantaa eriarvoisuuden kaventamisen puolesta. Hän siteerasi tietoa, joiden mukaan 85 maailman rikkaita ihmistä omistaa yhtä paljon kuin 3,5 miljardia köyhintä. Tämä ei voi jatkua. Jos jatkuu pitkään, voi syntyä vakavia kansannousuja. Vaikka Suomessa tuloerot eivät nyt juuri kasvaa, heikoimmilla menee huonosti. Ei ole uskottavaa kuulla johtajien puhuvan työurien pidentämisen puolesta, jos he itse jäävät eläkkeelle 60-vuotiaana. Velat pitää maksaa niin, että yhteiskunta pystyy siitä huolimatta säilymään vakaana ja luotettavana. Lahjoitusapu on hyvää, mutta sen avulla ei pitäisi organisoida ja...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)