Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella puheenjohtaja merkityt tekstit.


2993. Orpo Jos tästä ei tule vaalivoittoa, niin siten mistään

Orpon americano-striimi puhe ei uponnut kansaan. Se oli hyvin teknisesti toetuettu ja puhujan eleet hyvin harjoiteltu. Siinä kaapattiin hallituksen Natoesitys oman piikkiin. Ihme ja kumma Orpo esitti Ukrainan sodan aivan, kuin siitä heijastuisi vetovaimo kokoomukselle ja myös Suomelle. Se tiedetään jo ennen kokoomuksen puoluekokousta, että kansalaisemme ovat valmiit puolustamaan isänmaatamme ja auttamaan Ukrainaa.   On vaikeaa kuvitella, että koko puheen tekninen astelema ja ympärille ladattu sädekehä vetoaisi kokoomuksen rajamailla liikkuviin ihmisiin. Vanhan sanonnan mukaan taulu ei ole täydellisen, ellei ole siinä ole pientä säröä. Särö puutui.

2965. Ylen aamu TV pisti kätensä kompostiin

Kokoomuksen Valtonen oli välillä hyvin analyyttinen, jolloin hän vaikutti pelottavalta, välillä horisonttiin vaipuneelta, jolloin vaikutti naiselta, joka pyrkii Kokoomuksen johtoon. Tuomiojan yritti kaivella muististaan kaipaamiaan vaihtoehtoja Natolle. Jos hän olisi ollut siinä vireessä nyt, kun hän oli 1970 vastustamassa Persian shaahia Pahlavia tämän Suomeen tulosta, hän olisi torpannut Halosen kanssa sekä Varsovan liiton että Naton. Nyt hänen vain nyökytteli harmaan charmikasta tukkaansa ollen yhtä viisaan näköinen, kuin ennenkin. Kansanedustaja Pylväs edusti tosiaankin kansaa, koska hän kertoi selkeästi ja oikein tähän astisten natoprosessin eri vaiheet Koko Nato keskustelu oli kevyttä kenttä kauraa. Juontaja Lehmusvesi istuskeli tuolilla antaen vieraiden rauhassa puhua.

2370. Viime A-talk 6.2. paljasti puolueiden puheenjohtajien luonteenpiirteet ja osaamisen

     Istunto oli kansalaisille esitetty paljastava näytös, miten puheenjohtajat hallitsevat asiakysymykset, esittävät ne ja miten kommunikointi sujuu enemmän tai vähemmän paineisessa tilanteessa.      Joskus yksi kuultu virke jäädyttää tilanteen. Näin kävi Li Anderssonin ajatuksen juoksulle, kun Halla-ahon esitti lyhyen monologin teollisuuden tuomista työpaikoista ja maahan muuttajien elättämisen rasituksista sekä maaseudun tyhjenemisestä. Lii haeskelin sanojaan, mutta, mihin ne nyt olivat joutuneet ne kalkattavat selostukset. Kakkaa, kuului analyysin kirkkaudella. Ennen Liin lauseiden totuusnaamio oli istunut hänen kasvoilleen paremmin kuin ihonsa. Nyt ministeriys näytti lamaannuttavan hänet tavallisten poliitikkojen ruotuun. Hän säikähti Halla-ahon sanojen tylsää johdonmukaisuutta ja ironisuutta. Turhaan Lii vilkaisi välillä Kulmuniin, sillä tämä kokemusta tavoitellen pystyi tyttömäisin ilmein toistelemaan vain hallitusohjelman kirjauksia. Työtä riittää e...

2030. Vihreät sössi hallituspaikkansa

     Aallon tempauksia on turhaa kerrata, mutta tänä media-aikana kaikenlaiset poikkeamat odotetusta heilauttavat minkä tai kenenkä tahansa imagoa ainakin hetkellisesti merkittävästi. Koska politiikassa voi olla kyse hyvin pienistä marginaaleista, suurinkin värähdys voi vaatia pitkän ajan laimentuakseen kokonaan. Tämä sitäkin suuremmalla syyllä, koska eduskuntavaalit lähestyvät. Kannatusluku 16 prosenttia on aivan eriluokan luku kuin 12. Jos sössimiset ala Aalto olisi tapahtunut jollekin muutoin hyvin käyttäytyvälle ja esiintyvälle henkilölle, hän olisi selvinnyt ilman mainetappioita, mutta Aallon kulkiessa pitkän aikaa juuri sillä rajalla, että kohtaa tömähtää niin, se sitten tömähti. Tuntematta sen tarkemmin Aaltoa, häntä on pidettävä muutoin kunnon suomalaisena miehenä.      Tapauksen merkitys vain korostuu naisvaltaisessa Vihreissä. Lisäpontta Aallon romahdukseen tuo vielä tuoreet muistot Ville Niinistön imagosta ja suosiosta. Nyt demarit saavat r...

2061. Soinin pitkät jähyväiset

 Soinin pitkät jäähyväiset      Tämä ei ole moite perussuomalaisten pitkäaikaiselle puheenjohtaja Soinille, vaan yritys kertoa, kun joutuu johtamaan, yhtenä monista, usealla eri tavalla muotoaan muuttavan kansaryhmän poliittisia pyrkimyksiä ja niiden ympärille rakennettua puoluetta.      Sotien jälkeen osa kenttäharmaisiin pukeutuneista jäi seisoskelemaan ja seilaamaan yhteiskuntaan ilman sen kummempaa päämäärä. Pitkin ja poikin maata, etenkin maaseudulla jolkotteli runsaasti tilapäistöissä pyrähtäviä kulkumiehiä, jotka aamulla isännältä rahat saatuaan lähtivät pullon ostoon. Osa evakoista kuka mistäkin syytä jäi joutomiehiksi. 1960-luvun maaltamuutto lähiöihin lisäsi irrallisuuden tunnetta. Osa sopeutui ja osa palasi tai muutti Ruotsiin 400000 muun jo maahan muuttaneen suomalaisen perään. Osa palasi Ruotista. Sosiaalinen kierto ja ihmisten asettumien paikoilleen olivat myllerryksessä.      Tämä karkeasti kuvatt...

639. Stubbin valinta puheenjohtajaksi on riski

On valitettavaa, että Petteri Orpo ei asetu ehdokkaaksi kokoomuksen puheenjohtajakilpaan. Vapaavuori lähtee, ja sanojensa mukaan on korkeassa tavoitetilassa, mitä tämä sitten merkitseekin. Virkkusesta toiset tykkää, toiset ei. Stubbista tykkää koko twitterkansa. Hän harkitsee. Twitterkansan aikeet ovat tunnetusti arvaamattomat ja todelliset teot vähäisiä. Sen tietää tutkijat. Stubbilla on tohtorin tutkinto. Se on perinteisesti vienyt pitkälle Suomen politiikassa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että Vapaavuoren varastuomarin titteli painaa vaakakupissa enempi kuin tohtorin väitös. Puolueen vanhempi siipi ja sen keskusta saatavat kammeta Stubbin sivuun. Etenkin puolueen vaikutusvaltaiselle oikeistolle Stubbin valinta saattaa olla riski. Niinpä puolueen puheenjohtajaksi valittanee varatuomari Vapaavuori.

539. Puolueen linja

Linjan pitää kestää. Näin sodassa. Siellä syntyy ensin linja ja sen jälkeen linjojen miehet, ihmiset. Arkielämässä on toisin. Politiikassa vielä enemmän toisin. Paasikiven-Kekkosen linja   oli itseään kuuluisampi. Linja syntyi sodan jälkeisen maantieteellis-poliittisen asetelman perustalle, jonka nämä kaksi kuuluisuutta istuttivat suomalaisen meiliin ja lehdistön toimituksin. Nyt on kaikki toisin. Urpilainen sanoi eilen tv-uutisissa, että on hyvä, kun on haastajia puheenjohtajaksi. ”Katsotaan, millaista linja puolue vetää”. Kun Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi, miestä eikä linjaa tuntenut kukaan. Nyt tunnetaan mies, muttei linjaa. Soini tunnetaan ja linja on Soinin mukainen. Kokoomuksen linjaa sixpäkissä on vaikeaa tunnistaa. Se ei ole Kataisen syy, vaan vaihtoehtojen puuttuminen. Kataisen täytyy tyytyä puhumaan yleisellä tasolla, arvojen   luisumisesta yksilöllisyyttä arvottavaan suuntaan. Tosi asia on, että Suomen kaltaisessa monipuoluemaassa, ku...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *