Siirry pääsisältöön

2370. Viime A-talk 6.2. paljasti puolueiden puheenjohtajien luonteenpiirteet ja osaamisen

     Istunto oli kansalaisille esitetty paljastava näytös, miten puheenjohtajat hallitsevat asiakysymykset, esittävät ne ja miten kommunikointi sujuu enemmän tai vähemmän paineisessa tilanteessa.
    
Joskus yksi kuultu virke jäädyttää tilanteen. Näin kävi Li Anderssonin ajatuksen juoksulle, kun Halla-ahon esitti lyhyen monologin teollisuuden tuomista työpaikoista ja maahan muuttajien elättämisen rasituksista sekä maaseudun tyhjenemisestä. Lii haeskelin sanojaan, mutta, mihin ne nyt olivat joutuneet ne kalkattavat selostukset. Kakkaa, kuului analyysin kirkkaudella. Ennen Liin lauseiden totuusnaamio oli istunut hänen kasvoilleen paremmin kuin ihonsa. Nyt ministeriys näytti lamaannuttavan hänet tavallisten poliitikkojen ruotuun. Hän säikähti Halla-ahon sanojen tylsää johdonmukaisuutta ja ironisuutta. Turhaan Lii vilkaisi välillä Kulmuniin, sillä tämä kokemusta tavoitellen pystyi tyttömäisin ilmein toistelemaan vain hallitusohjelman kirjauksia. Työtä riittää ennen kuin hän saa hiottua habituksensa vakuuttavaksi keskustan daamihahmoksi. Orpo oli niin vahvoilla, että pystyi säilyttämään kasvoillaan puoluetoimistossa lainatun iloisuuden kaavun. Hän esitti kuin vääpeli kalustoluetteloaan kymmenvuotisen lorun teollisuuden edellytysten parantamisesta ja työllistämisestä. Ei puuttunut enää kuin Hegelin kansallishenki. Hän oli vakuuttava, muttei vaikuttava. Halla-ahossa ei muu liiku kuin suu, silloin kuin sattuu liikkumaan. Poliitikolle se on tietenkin tärkeintä. Hän aloittaa kohdasta, joka näyttää hänelle olevan kuin kosken niskan vene. Kun Vene lähtee laskuunsa virran mukana noudatellen sen loogista uomaa, muut tyytyvät katselemaan miten koskenlaskussa käy.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *