Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kaksoismiehitys merkityt tekstit.


415. Sipilän hallituksen agendalle.

Hajasijoitus eli alueellistaminen jos mikä   on aina ollut puhdasta politikointa, oman puolueen edun ajamista äänestäjäkuntaa mielistelemällä. Yleensä asialla ovat olleet keskusta   ja demarit. Vanhasen hallituksen tavoitteena oli oikein urakalla siirtää virastoja maakuntiin saada sinne noin 4000 työpaikkaa. Viimeisimpänä kohteena oli lääkelaitos Fimean siirtäminen Kuopioon. Muutto on vieläkin kesken osan fimealaisten työskennellessä pysyvästi Helsingissä. Matkustamiset ovat lisääntyneet rutkasti. Säästöt ovat negatiivisia. Jos alueellistaminen olisi ollut vain virastojen ja työpaikkojen siirtelyä sinne tänne, operaatiot olisivat ollut joten kuten hyväksyttävissä, mutta kun syntyi kaksoismiehityksiä ja sekasortoa. Esimerkiksi muuttamisen tukeen ei valtio eikä vastaanottava taho panostaneet riitävästi. On pitänyt muiden muassa luoda uudet työmenetelmät ja saada puolisoille työpaikat. Koska alueellistamnien kautta koko Euroopan pysyy keskustavetoisten hallitusten ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *