Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella mukavuusalue merkityt tekstit.


2541. Hän on sen näköinen kaveri, ettei tee mitään pelkästä huolimattomuudesta

Myötätuntoisen valmentajan rooli näyttää seurailevan johtamisessa tapahtuneen profiilin muutosta vuorovaikutteiseen johtamiseen. Tätä mieltä oltiin Ylen aamutelevisio. Tällainen johtamisen sanotaan johtuvan työelämän muutoksesta, jossa auktoriteetilla ei pärjätä. Niin tai näin. Vuorovaikutteinen tai kuunteleva johtaminen on suureksi osaksi hölynpölyä. Minulle yhtenä päivänä kaupattiin minuuttijohtamista ja toisena jaettua johtamista. On luonnollista, että nuori toivoo taitoluistelun ohjaajansa olevan ystävällisesti käyttäytyvä ja mentaalisesti joustava treenari ja ammattitaitoinen. Tämä on totta, muttei Venäjällä, jossa ohjaaja on säälimätön piiskuri. Maa otti kolmoisvoiton viimeisimmässä Euroopan mestaruuskisassa. Tosi asia on ilman lähteitä, että johtamisesta puhutaan nykyään liian painottuneesti mukavan johtajan kielellä ja suuntaan. Johtajan tärkein tehtävä on ratkaista ristiriitoja ja ongelmia lähtökohtana yksikön menestyminen ja voitto. Nähdessään mitkä ristiriidat ja ong...

1859. Oppineisuus ja urapolku

     Matematiikka on hyvin demokraattinen ala. Siinä voi aivan noviisi keksiä elegantin ratkaisun auktoriteettien edessä. Tässä juju voi piillä siinä, että noviisi keksi yksinkertaisen ratkaisun auktoriteettien junnatessa päätään seinään. Matematiikan kieli on kansanvälisin kieli.       Sanottu pätee ei vain matematiikkaan, vaan myös monelle muulle työelämän ja yrittämisen alelle.      Oman alan löytymisessä kiinnostus ja oppiminen ovat kaiken edellytys. Oppimisen ei kuitenkaan tarvitse olla akateemista, vaan mikä tahansa ala kelpaa. Kannattaa kuitenkin huomata, että korkea oppineisuus ei ole pahitteeksi. Se voi tarjota hyvän kyytipojan sosiaalisessa nousussa, jos sitä nyt havittelee. On myös mukavaa muistaa, että biologinen perusta ei erota keskitason osaajia hyvistä.      Oman alan löytämisessä oli erittäin suotavaa poistua omalta ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *