Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella teollisuus merkityt tekstit.


3156. Kun Suomi-neidolla oli suppea sanavarasto ja leveä takapuoli

Se näkyy koko aja ympärillämme ja vaikuttaa kaikkiin inhimillisiin ulottuvuuksiimme kuin salainen taikamagneetti vetäen puoleensa jokaisen käyttöön tarkoitettuja hyviä ideoita ja niistä viriäviä tekoja Sitä voi yrittää vihata, kun koemme epäoikeudenmukaisuutta tai vastoinkäymisiä, mutta sen kärsivällisyys tyrmää mielialamme tasaiskesi viivaksi aivan, kuin sen puhumattomista sanoista kaikuisi loputtoman anteeksi antamisen päättäväinen siunaus. Sen rosoisuuden huomaa joutuessaan ilman syytä kulkemaan sen varjojen pohjavirroissa hentoinen tietoisuus tajunnassa pelastuksen koittamisesta seuraavassa suvannossa. Se on takonut vuosisatojen kierroissa rautaa ja tuhkaa päällemme. Nämä spiraalit olemme onnistuneet ahjon hehkulla ja vuoren herran vasaroilla moukaroimaan aallon pohjien kautta nouseville urille olkoonkin, että välillä meno kuilun pohjaan on tuntunut lupottomalta syöksyltä syvyyksiin. Onneksemme sen viimeiset vasaran iskut alasimeen ovat useimmin tuottaneet enemmän hyötyjä kuin vah...

3146. Suomi otti hatkat Eldankajärven jäältä

Ensiksi Eldankajärvi on tulossa ajankohtaiseksi, koska kansamme on saavuttanut elintason, joka lähti sata vuotta sitten lähes nollasta rutiköyhien mökkiperien lymyillessä jokaisen pitäjän sivukolkissa. Näiden asukkaiden toimeentulo silloin riippui osin kirkon ja osin hyväsydämisten talollisten ruoka-avusta satunnaista palvelusta vastaan kuten hellapuiden pilkkomisesta, navetan siivoamisesta. Osa mökkiperien naisista ja miehistä onnistuivat samaan pysyväisluotista työtä esimerkiksi pitäjän maataloissa apumiehinä, sahalaitokselta taapaalajina (lautatapulien pinojina), TVH:lta lapiomiehinä, propsien (8 jalkaa pitkä närerunko) lastaajina tavarajunan vaunuihin sekä metsätöihin. Mutta suuri osa alemmasta keksiluokasta eli jatkuvasti nälkärajalla. Sotakorvausten maksaminen Neuvostoliitolle muutti mökkiperämiesten ja -naisten asemaa ja elintasoa merkittäväsi paremmaksi, koska työpaikkoja oli ja palkat kohtuullisia. Tätä ennen työväestö oli alkanut järjestäytyä ja näin saanut sanavaltaa palkk...

591. Kodin pieni feministi

Tänään Helsingin Sanomien mukaan Ruotsin päiväkodeissa hon ja han ollaan korvaamassa sanalla hen. ”Päiväkoti haluaa rikkoa normeja, jotka alleviivaat että työt ovat tyttöjä ja pojat poikia.” Keskustelu on saanut pöhinää mediassa Belinda Olssonin asiaa käsittelevästä tv-ohjelmasta. Päiväkoteihin työntekijöiksi on palkattu ihmisiä eri kulttuureista, uskontokunnista ja seksuaalisesti eri suuntauksista. Vaikeaa sanoa, ovatko ruotsalaiset tässäkin fiksumpia meitä kuten taloutensa hoidossa, jossa heillä on teollisuutta ja kauppaa eri suuntauksista. Paremmin tällä sektorilla heillä kuitenkin menee. Se tiedetään tutkimusten perusteella, että kotona lapset oppivat, mitä on miesten työtä ja naisten työtä. Keskiarvoperheessä äidit laittavat ruokaa ja pesevät vaatteita ja isät tekevät lumiyöt ja huoltavat autot. Lapset tulkitsevat kultturellisiävihjeitä yllättävän tarkkaan. Jo kolmivuotiaina he ovat melko hyvin perillä naisten ja miesten töistä. Monessa tutkimuksessa on myös käynyt ilmi, ett...

500. Venjä ja Niinistö

Tänään Hufvudstadsbladetissa   presidentti Niinistö on toteaa, että Venäjä on loitonnut lännen arvoista. Putinin toisella kaudella länsimaiset toimintamallit ja demokratia ei ole edenneet siinä määrin, kuin   ensimmäisen kausi antoi odottaa. Niinistö toivoo länsimaiden tukea maan demokratisoinnissa. Professori Stephen F. Cohen New Yorkin yliopistosta on painottanut, tarkoittaen Venäjää, ettei mikään kansakunta voi menestyä ellei sillä ole edes nimimaalinen yhteisesti ymmärretty menneisyys. Tsaarien valtakaudet ei ole tällainen menneisyys. Ei stalinismi eikä neuvostovalta   ole Cohenin perään kuluttama historian ankkuri. Nyt Venäjällä näyttää vaikuttavan kaksi päävirtausta ilman yhteistä minimaalista sisäistettyä historiaa. Ensimmäisen, lähinnä intellektuaalisen, suunnan   mukaan maan raaka-aineet pitää jalostaa korkea laatuisiksi tuotteiksi ja perusinfra nostaa jaloilleen. Tähän taas ei päästä ilman aitoa demokratiaa, joka parantaa tuottavuutta ja  ...

420. Kestävyysvajeen kurominen

On käytetty kaksi merkittävää ja lyhyttä puheenvuoroa vajeen täyttämisestä. Entisten kolmen pääministerin eduskunnan valionkunnan kuulemistilaisuuden jälkeen Esko Aho sanoi lyhyesti, että Suomen on uudistettava teollisuutensa rakenne ja hyödynnettävä laajamittaisesti ict:tä. Himasen   sanomassa oli myös itc: n   hyväksikäyttö ja sen   lisäksi asenneilmaston muuttaminen myötämieliseksi ja innostavaksi. Näitä ei voida kiistää, mutta ne ovat sekä hitaita että vaikeita keinoja. Nopein keino on enemmän tai vähemmän sattuman varassa: suhdanteiden muuttuminen Suomelle myönteiseksi. Jos näin kävisi nopeasti,   siitä tulisi eräänlainen   koko kansakunnnan leikinjohtaja, joka ajan mittaan kyllästyisi höpöttämiseen. Ict:n soveltamisessa julkishallintoon kokoomus on sotkenut sen pasmat päästämällä yksityisfirmat temmeltämään markkinoilla vailla mitään valtion   kokonaisjohtamista. Sille vahingolle ei voi enää mitään muuta kuin rautainen keskittäminen,...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *