Siirry pääsisältöön

500. Venjä ja Niinistö

Tänään Hufvudstadsbladetissa  presidentti Niinistö on toteaa, että Venäjä on loitonnut lännen arvoista. Putinin toisella kaudella länsimaiset toimintamallit ja demokratia ei ole edenneet siinä määrin, kuin  ensimmäisen kausi antoi odottaa. Niinistö toivoo länsimaiden tukea maan demokratisoinnissa.

Professori Stephen F. Cohen New Yorkin yliopistosta on painottanut, tarkoittaen Venäjää, ettei mikään kansakunta voi menestyä ellei sillä ole edes nimimaalinen yhteisesti ymmärretty menneisyys. Tsaarien valtakaudet ei ole tällainen menneisyys. Ei stalinismi eikä neuvostovalta  ole Cohenin perään kuluttama historian ankkuri.

Nyt Venäjällä näyttää vaikuttavan kaksi päävirtausta ilman yhteistä minimaalista sisäistettyä historiaa.

Ensimmäisen, lähinnä intellektuaalisen, suunnan  mukaan maan raaka-aineet pitää jalostaa korkea laatuisiksi tuotteiksi ja perusinfra nostaa jaloilleen. Tähän taas ei päästä ilman aitoa demokratiaa, joka parantaa tuottavuutta ja  päästä luovuuden irti.

Toisen suunnan mukaan keskitetyn johdon täytyy pitää teollisuus hallinnassaan ja tätä kautta luoda maalle elinvoimaisuuta.

Kummankin suuntauksen eteen päin menoa jarruttaa Stalinin vainoista selvinneiden ja heidän jälkeläistensä kokemukset ja muistot gulageista, leireistä. Länsimaat usein aliarvioivat tämän merkityksen Venäjän kehitykselle. Tänään Mihail Hodorkovski sanoi Saksa televisiossa poliittisia vankeja olevan runsaasti vankiloissa ilman kytkentää Jukos-yhtiöön.

Putin pyrki toteuttamaan  ensimmäisellä kaudellaan ensin mainitun suuntauksen oppeja, mutta toisella kaudella kääntyi toisen virran vietäväksi ilmeisesti peläten maan vajoamista muutoin sekosortoon. Hän pyrkii nyt modernisoimaan valtiota ”uusstalinismin” sateenvarjon alla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *