Siirry pääsisältöön

459. Hjallis-tv-ohjelma


Eilen illla TV 3:n Hjallis-ohjelma oli hupia, mutta  varmaankin oli tarkoitus myös käsitellä jonkin verran vakavalla mielellä julkisuutta ja media yleensä, olihan vieraina Katariina Souri (Kärkkäinen), Henna Kalinainen ja Tuomas Enbuske.

Kaikki osallitujat moittivat enemmän tai vähemmän mediaa ja olivat olevinaan katkeria median heitä  kohtaa tehdyistä katalista tempuista. Hjallis oli muka katkera, kuin ei voi mennä kapakkaan kännissä, koska kännykkäkamarat heti laulavat medialle kuvia. Enbuske tevehti vangossa vääriä ihmisiä. Souri oli tosissaan katkera Seiska-lehdelle intimiteettinsä loukkamistesta ja on valittanaut asisasta  ihmisoikeustuomioistuimeen.

Heidän katkeruuden takaa ei juuri tullut esiin se, tässä ohjelmassa he taas kerran olivat keskeisesti mediassa esillä ja näin  taas alttiina lisä katkeruudelle. Ainoastaan Suori tunnisti olevansa vähän narsistinen, muut eivät. Nipin napin kaikki myönsivät hyötyvänsä mediajulkisuudesta.

No tämä ei ollut ohjelman ydintä, vaan Enbusken ensimmäien lause, että hän on media. Siis koko media. Hjallis on myös media. He saavat haluamansa mediassa läpi esimerkiksi twitterillä, Hjallis huomattavasti parmmin kuin järjestämällä tiedotustilaisuus. Siksi he ovat media. Enbusken mielestä tulevaisuudessa koko media-ala menee tällaista kehitystä kohti.

Jos näin on, se on todella huolestutavaa, että julkisuuteen tavallla tai toisella nousseet henkilöt muodostavat median saamalla sanansa läpi tulevaisuudessa twitterin ja blogien kaltaisilla välineillä ilman organioistua mediaa ja ilman sen perinteisten eettisten sääntöjen noudatamista. Sehän johtaa ennen pitkään  mediajulkisuuden satunnaisten satraappien valtaan. Olikohan Enbuske tosissaan?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *