Siirry pääsisältöön

473. Finavian terveysselvitys


Finavian Helsinki –Vantaa lentokenttä panee kampoihin Pieterin Pulkovan lentoaseman kehitykselle. Pietarilaiset ovat investoineet kahtena viimeisenä vuonna kenttään yli miljardi ja suomalaiset seuraavana kahtena vuonna noin 300 miljoona euroa. Molemilla asemilla käy vuodessa noin 15 miljoonaa matkustajaa. Finnairin ja samalla myös Finavian strategia muodostaa ydin bisneksensä Lähi-Idän liikenteestä on saanut vakavan kilpailijan kuin huomaamattaan.

Luvat kilpailuun on Finavialla oltava kunnossa. Uudesta Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämästä Finavian ympäristöluvasta tehtiin yhteensä 39 valitusta.

Syyskuussa Vaasan hoviokeuden päätöksellä Finavian on laadittava selvitys Helsinki – Vantaa kentää tervysvaikutuksista. Tätä ovat alueen asukaat vaatineet jo kauan, mutta Finavian selitykset, että mitään päästöjä ei ole vuotanut, on vakuuttanut valvontaviranomaiset. Nololla tavalla kävi kuitenkin ilmi lentokentän radan rakentamisessa, että myrkillistä glykolia oli vuotanut vuosikymmeniä muiden muassa lähelle pohjavesiä. Tästä syystä radan tunnelin eristystyöt maksoivat ylimääräiset 50 miljoona euroa veronmaksajien piikkiin.

Päästöt on helppo havaita näin itsenäisyyspäivän pyhinä, kun ensimmäiset konet jyrisivät talojen yli jo ennen kello kuutta jatkuen koko päivän, vaikka maassa on rauha.

Aiemmissa ympäritölupaesityksissään Finavia on turvautunut insinööritoimiston selvityksiin meluhaitoista. Toivottavati Finavia, kuten hovioikeus on märännyt, teettää nyt selvityksen ulkopuolisella moniammatillisella projektilla, eikä omilla insinööreilleeään. Silloin saadaan oikeaa tietoa, kuinka paljon suurenpi melualueen asukkaiden kuolleisuus ja tervysongelmat ovat kuin verrokkialueella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *