Siirry pääsisältöön

497. Yrittämiseen auton ajo-opetuksen kaltaista koulutusta


Päivän HS:ssä Etlan tutkimusjohtaja Mika Malirannan ja Jyväskylän yliopiston professori Tarmo Mannisen mukaan Suomessa saattaa olla paljon huonosti johdettuja yrityksiä. Tässä he viittavat muiden muassa sukupolven vaihdoksen tekemistä liian houkuttelevaksi veroeduilla, jolloin johtoon voi tulla huonosti motivoituneita lähisukulaisia. 

Ajankohtaisen kakkosen ohjelmassa 17.12 Baretnskeskuksen johtaja Martti Hahl ihmetteli suomalaisyritysten haluttomuutta osallistua Norjan, Ruotsin ja Venäjän arktisten projektien tarjouskilpailuihin, vaikka yrityksillä on saatavilla joka kuukausi uusi 20-sivuinen tarjousluettelo. Projekteissa pyörii investointirahaa 70-220 miljardia euroa. Hahl jopa sanoi provosoivasti, että suomalaiset eivät ole myyjiä vaan odottajia. Ruotsalaiset pitäisi palkata myyntimiehiksi.

On myös itsetutkiskelun paikka, miksi meillä kokonaisuudessaan vienti ei vedä. Maalla on koulutuettua työvoimaa ja raaka-aineita. Perusinfra on kunnossa ja oikeusvaltio toimii. Monen asiantuntijan mielestä Suomen pk-yrityksissä on olemassa suuri vienti- ja  työllistäjäpotentiaali. Onhan pk-yrityksiä noin 200 tuhatta. Kaikkein hätkähdyttävintä on, että suurin osa pk-yrityksissä ei halua kasvaa saatikka laajentua kansainvälisiksi. Sekin on tiedetty jo pitkään, etteivät suomalaiset ole parhaimmillaan vientitehtävissä.

Yrityskoulutusta on. Monessa yliopistossa on jopa oma yritysjohtamisen yksikkö. Todennäköisin syy opin perille menemättömyyteen on opetuksen teoreettisuus. Meillä tarvittaisiin laajalla rintamalla auton ajo-opetuksen kaltaista  yrittämisen, yritysten johtamisen, markkinoinnin ja myynnin kolutusta. Koulutuksen pitäisi tapahtua  meidän päävientimaissa englannin kielellä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *