Siirry pääsisältöön

461. Kari-Pekka Kyrö ja valmennus


Kari-Pekka Kyrö on saanut Suomen hiihtoliitolta vuonna 2001 elinikäisen toimitsijakiellon ja  vuonna 2004 sakkotuomion kärjäoikeudelta. Kari-Pekka Kyrön toimitsijakielto tulee purkaa ei ainoastaan kohtuuttomana vaan myös ihmisoikeuksia loukkaavana. Täyskielto osoittaa myös suhteellisuustajun puuttumista huippu-urheilussa, etenkin hiihdossa. Mitä Suomi häviää, vaikka sillä ei olisi yhtään huippu-urheilijaa?

Länsimainen oikeuskäytäntö lähtee  muiden muassa siitä, että pienistä tuomioista ei voi seurata elinikäisiä seuraamuksia, vaan ihmisille on annettava mahdollsiuus, juhlallisesti sanottuna, alkaa elämässäsä uudestaan. Nyt Kyröltä on riistetty eliniäkseen mahdollisuus harjoittaa ammattiaan. Näin ei voi olla.

Tänään TV 1:n Jälkihiki-ohjelmassa Kai Kunnas, Reetta Meriläinen ja Aki Riihilahti pohtivat Kyrön mahdollisuukisa toimia Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajana. He kaikki tyrmäsivät ajatuksen, koska imagotappiot olisivat suuret ja lähinnä  pohjoismaat saisivat aiheen joko-taas-hokemaan.

Tämä oli mielenkintoista ajatusleikkiä, mutta tässä tilanteessa Kyrön ammatin harjoittamiseen kuulumatonta, sillä hän ei ole hakenut paikkaa, vaan todennäköiseti anoo hiihtoliiltota päätöksen toimitsijakiellon purkamista. Jos hiihtoliitto ei tähän suostu, halutessaan Kyrö voi valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Hän tulee siellä voittamaan juttunsa.

Jos hän sen jälkeen hakee hiihtomaajoukkueen päävalmentajan paikkaa, se on eri asia. Silloin joka tapuksessa hän todennäköisesti menee jonkun muun maan päävalmentajaksi ja näyttäytyy alan kansainvälisillä foorumeilla vapaana miehenä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *