Siirry pääsisältöön

481. Arviointia keskustan linjauksesta kuntapalvelujen turvaamiseksi




Sipilän malli
Sipilän nimissä tehty viimeisin esitys löytyy osoitteesta: http://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=143547d2-6b9f-4b3a-b84c-586e2bb1584a

Se on tähän saakka selkein julkisuudessa esitetty malli, priimaa kuin insinöörityö.

Keskusta (Sipilä) on asettanut uudistuksen aikajänteeksi vuodet 2014 – 2020, mikä on realistisempi kuin hallituksen 2017 ulottuva uudistus. Sipilä esittää, että  kotikunta- maakuntamallia, jossa maakunnat voisivat toimia sote-alueena johtajina ja järjestäjinä sekä kuntauudistuksen selkärankana. Maakuntia on nyt 18 pois lukien Ahvenanmaa.

Ensi vaiheessa kunnilta siirtyvät maakuntiin perusterveydenhuolto, erikoisairaanhoito ja vaativa sosiaalitoimi. Maakuntiin nykyisten tehtävien lisäksi tulisi uutena toisen asteen koulutuksen järjestäminen.

Toisessa vaiheessa kuntien normeja puretaan ja henkilöstön ammatillista joustoa lisätään, tehtäviä karsitaan ja viittäsataa tietojärjestelmää sovitetaan yhteen. Kotikunta-maakuntamalli otetaan käyttöön. Rahoituksesta todetaan näin: ”Rahoitus koottaisiin nykyisistä kuntien valtionosuuksista, kuntien maksuosuuksista, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista sekä osasta sairausvakuutuskorvauksia, eli lääkäripalkkioista, tukipalvelujen palkkioista sekä matkakorvauksista, osasta sairauspäivärahoista ja mahdollisesti lääkekorvauksista.”

Kotikunta-maakuntamallissa säästöjä saataisiin normien purkamisella 500, tehtävien karsinnalla 300 ja prosessien, itc:n ja johtamisen kehittämisellä 550 miljoonaa euroa. Vanhusten kotihoitoon siirtyminen toisi 200 miljoonan euron säästöt.

Sotessa säästöjä toisivat prosessien ja johtamisen uudistaminen 450, tietojärjestelmien yhteensovittaminen 200, yhteen rahoituskanavaan siirtymisellä 150 ja  oikealla työn jaolla erityisvastuualueiden (Yliopistolliset keskussairaalat) kanssa 100 miljoonaa euroa.

Kolmannessa vaiheessa kuntien yhteistyötä syvennetään, mittareita ja kilpailuttamista kehitetään.. Kehitetään edelleen työmenetelmiä ja johtamisjärjetelmiä. Kokonaisuudessaan  saadan aikaan positiivinen uudistuskierre. Säästö 400 mijoonaa euroa.

Sotessa painopiste siirtyy sairauden  hoidosta terveyden edistämiseen.  Säästö 400 miljoonaa euroa.


Arvio
Sipilän mallin keskeinen idea on, että se on kuin jättiprosessi, joka pyrkii kehittymään sunnitellusti ja kontrolloidusti  pitkällä aikavälillä loppua kohti kiihtyen. Tietenkin siihen sisältyy  ajatus, että kehittäminen ja viilaaminen  ei pääty vuonna 2020, vaan se vaatii jatkuvaa uudistumista.Tämä on erittäien haastava tapa viedä hanke loppuun asti, mutta ovat asiatkin niin vaativia, että kanattaa yrittää.

Nykyisellä maakuntahallinnolla on edustuksellinen valtuusto ja hallitus ja toimeenpanorganisaatio, jonka tehtävänä on huolehtia kaavoituksesta, liikenteestä, kehittämishankkeista, yritystoiminnan edellytyksistä ja EU-tukien jakamisesta ja koordinoinnsta. Tällaisen organisaatiomallin osaaminen ja arvot on hyvin kaukana siitä, mitä kaavailtu Sipilän sote-malli tarvitsee. Pitäisi siis luoda uusi organisaatio maakuntaan tai istuttaa vanhaan lisää asiantuntevaa henkilöstöä ja osaamista. Joka tapauksessa maakuntien liitoista tulisi alueiden mahtiorganisaatioita, joilla on miljardiluokan budjetit. Tämän hyväksyminen on poliittisesti vaikea kysymys.

Toinen ongelma Sipilän esityksessä on, miten erityisvastuualueet (yliopistolliset sairaanhoitopiirit, 5 kpl) integroidaan malliin. Niillä on vahvaa erityisosaamista, tutkimuskapasiteettia ja kansainväliset verkostot, eivätkä ne ole vahvimmillaan johtamaan alueellisia yksiköitä, vaan toimimaan asiantuntijaorganisaatioina. Sipilä on lyhyesti vain maininnut tämän ogelman.

Eilen tv 1:n keskusteluohjelmassa Urpilaien totesi, että soten yhtenä tavoitteena on perus- ja erikoissairaanhoidon integrointi  ja tehokas hallinto. Oikein. Tähän hallitus tarjonnee isäntäkuntamallia.  Vahvuutena verrattuna Sipilän malliin on se, että isäntäkunnalla on osaamista johtaa  alueellisia terveyden hoitoyksiköitä.

Ihanneratkaisuna olisi, että ervat samalla, kun ne vastaavat erikoissairaanhoidosta ja vaativasta sosiaalihoidosta alueellan, ne johtaisivat alaisiaan soteyksiköitä, joiden yhteinen väestöpohja olisi noin 200-300 tuhatta asukasta. Tämä taas vaatisi kuntakoon suurentamista.

Sipilän esityksen säästöt ovat arviota ja yhtä hyviä kuin hallituksen esittämät. Kokonaisuuden hahmottamisen kannalta ne ovat kuitenkin tärkeitä ja osoittavat suunnan, mistä niitä löydetään.

Koko soteuudistuksen polttava kysymys on, miten hoitoketju enaltaehkäisevästä tervydenhuollosta ja sosiaalitoimesta integoidaan tehokkaasti erityissairaanhoitoon ja vaativaan sosiaalitoimeen. Paino on sanalla tehokkaasti.

Kysymys siitä, miten omaisuusmassat, varat ja velat siirretään uusien yksiköiden taseisiin sotemuutoksen vaatimalla tavalla, jää auki. Se voidaan nähdä monimutkaisena, mutta siirrettiinhän valtion arvokiinteisöt valtion omistamaan Senaatti-liikelaitokseen. Suurempia ongelmia ei ollut.

Eilisessä tv-keskustelussa herätti huomiota, miten nelikymppiset hyvin toimeen tulevat ihmiset keskustelivat asiantuntevasti ja tietävästi vanhushuollosta. Eräille katsojille saattoi tulla hieman outo olo.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *