Siirry pääsisältöön

494. Sote-raportin analysointi


Tässä vuosisadan uudistukseksi mainostetussa hankkeessa näkyy sen voimakas poliittinen luonne. Se on jo toimeksiannossa ja tietysti vaikuttaa lopputulokseen. Tästä syystä raportin  pätevyyden arviointia on vaikeaa tehdä puhtaasti hallintorationaalisin perustein. Raportin esityksessä ei myös kannata tässä vaiheessa tarkastella kuin sen ydintä: miten Suomessa tulevaisuudessa ylipäätään järjestetään terveys- ja sosiaalipalvelut.

Muiden muassa Petteri Orpo on korostanut, että hallintomalli on vain väline tuottaa palveluja, palvelujen saanti on tärkeintä. Ongelma on siinä, että hallintomalli ja palvelujen saanti on niin sidoksissa toisiinsa, että hallintomallin analysointi on jo ensi vaiheessa on nostettava keskiöön.

Tilanteen ongelmallisuutta lisää se, että oppositiossa oleva keskusta on esittänyt hyvin toteuttamiskelpoisen mallin, joka ei poliittisista syistä kelpaa hallitukselle.

Jos osoitetaan järjestämisvastuuta jollekin taholle, kuten raportissa on tehty, pitää antaa myös valtaa tälle taholle. Tämä valta on jäänyt raportissa hyvin epäselväksi. Poliittisista syistä ei puhuta kuntayhtymistä. Miten raportin järjestäjätaho voi päättää yksittäisen kunnan palveluista ja rahojen käytöstä ellei järjestäjätaho ja asiaomaiset kunnat kuuluu jonkun sopimuksen perusteella yhteiseen hallintoalueeseen, jolla on erikseen sovitut elimet, valta ja vastuu? Ratkaisu muistuttaa hyvin pitkälle kuntayhtymää.

Erityisvastuualueiden (erva, 5 kpl)) asema on raportissa toinen ongelma. Eivät ne  noin vain voi alkaa johtaa  järjestäjätahoja ja kuntia, kuten raprotissa on esitetty.

Loppujen lopuksi törmätään suuren dilemmaan. Mitä paremmaksi hallitus hioo esitystään sitä lähemmäksi se tulee  Sipilän ja kepun mallia. Näin ollen uudistus tulee aivan rationaalisin perustein suunnitella ja toteuttaa vaiheittain usean vuoden jaksolle ajoitettuna, jolloin myös voidaan ratkaista rauhallisesti erityisvastuualueiden asema ja tehtävät. Ne voisivat tällöin muuttua nykyisistään radikaalistikin.

Dilemma jatkuu. Uudistusta ei voida toteuttaa vaiheittain, koska hallituskausi loppuu keväällä 2015. Pahalta näyttää. Sen tietävät ryhmän asiantuntijajäsenet

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *