Kadettikoulun talossa (1984–1985) Oli pantu pystyyn valtion ylimmän johdon koulutusta miettivä toimikunta, mistä seurasi myös minulle lisätyötä. Toimikunnan asettaminen oli merkki neutraalia hallintoa korostavan kehittämisotteen väistymisestä. Ensimmäistä kerta toimikunnan kokoukseen kutsuttuna en tarkasti ottaen tiennyt, mikä roolini tulisi olemaan. Kokous pidettiin valtion hallinnon kehittämiskeskuksessa Hollantilaisenteillä, entisessä kadettikoulun talossa. Tiesin vain, että virkamiehistä piti tehdä kansainvälisiä, yhteiskunnan prosesseja ymmärtäviä, laatu- ja kustannustietoisia ja hyviä henkilöstöjohtajia. Nyt alettiin kuroa kiinni todellisuuden ja utopian eroa. Tavoite oli hirveä, mitä en vielä silloin käsittänyt. Kaksitoista viikkoa kestävää koulutusohjelmaa kutsuttiin JOKO-seminaariksi, jonka vetäjäksi jouduin kehittämiskeskuksen tohtori Risto Volasen kanssa. Valintaani saattoi vaikuttaa se, että olin toiminut 1970-luvulla neliviikkoisen johdon seminaarin vetäjänä. Energi...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)