Professori J. Stiglitz luki taas kerran madonluvut kuripolitiikkaa harjoittaville Suomen kaltaisille maille. Erityisen höykytyksen koki kokoomuksen Juhana Vartiaisen työntarjonnan lisäämisen politiikka. Tätähän hallitus nyt ajaa pakkolailla, pätkätöillä, työttömyysturvan heikentämisillä ja jo solmuun menneellä päivähoito-oikeuden heikennyksillä. Työntarjonnan lisääminen tuntuu hölmöläisten hommalta tilanteessa, jossa maassa on 400 tuhatta työtöntä ja maahan tulee joka päivää satoja työkykyisä pakolaisia. Professorin mukaan hallituksen pitää ennen kaikkea pitää huolta bruttokansantuotteen ja ihmisten hyvinvoinnin kasvattamisesta ja toissijaisesti velan hoidosta. Eihän valtio ole velanhoitoa varten. Se että luottoluokittaja juuri säilytti maamme luottokelpoisuuden nykyisellään, kertoo tämän olleen Stiglitzin linjoilla. Kuvaavaa on myös, että valtiovarainministeriön asiantuntijat päivittele...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)