SDP teki karhunpalveluksen itselleen ja kannattajilleen jättämällä valitsematta omaa presidenttiehdokastaan riittävän ajoissa tulevana pyhänä käytäviin vaaleihin. Jos Urpiaisen viivästymisen aiheutti hänen EU-komissaarin tehtävänsä, niin oli pitänyt valita toinen ehdokas. Jutta Urpilainen on hyvä ehdokas toiselta laidalta mansikkamaata, mutta puolue tarvitsee ehdokkaan, joka rävähtää kokopellon pellon leveydeltä niin, että maastossa kulkijat huomaavat eloisan ja puheliaan väriläiskän olevan tosissaan kalastelemassa köyhän rikkaan, maattoman ja opiskelijan ääniä. Nyt SDP mokasi olan takaa.  Mokaamisen tekee vielä monumentaalisemmaksesi se, että SDP on moninkertainen pääministeri ja presidentti puolue.     s

Voi hyvät hyssykät, mikä haastattelu Olli Rehnin presidenttitenttaus oli. Se ei ollut todellakaan tentti, vaan lempeä kaverihaastattelu. Ylen tilaisuuden vetäjä jostain syytä asettautui sen sijaan, että olisi tykittänyt Rehniä aiempien tenttien mukaisesti kiperillä Rehnin aivonystyrät hetkeksi jumiin saattaneilla kysymyksillä, tenttaajaa antoi Rehnin selosta vakausmekanismia ja sen hallinnassa olevaa 80 miljardin kassaa. Saman Rehnin luentomaisen esitystavan vetäjä ani antoi jatkua koko tentin ajan.  Samaan sarjaa kuului tenttaajan Venäjä kysymys. Täyttä tyhjyyttä täynnä. Oli ollut kiintoisaa kuulla, miten ja missä vaiheessa Rehnin asenne Venäjää kohtaan muuttui vuoisen mittaan ja mitkä siinä olivat ratkaisevat tekijät. Tämä aihe valahti ohi huomaamattomasti unohdettujen asioiden laariin.  Hänen elinkeinoministeri kaudestaan Sipilän hallituksessa olisi saanut mielenkiintoisia kysymyksiä esimerkiksi elinkeinotukien jaosta erityisesti maatalous”yrittäjille”.  Samaan sarjaa ...

Jotenkin on alitajuntaan kaivertamaan jäänyt  Mika Aaltolan vaalitentissään lanseeraama suurstrategia. Strategia sanan kohdalla on syytä muistaa, että sen käyttäjää1970-luvulla katsottiin jotenkin pitkin nenänvartta ja näin puhuvan korostavan oma viisauttaan kuulujoille hienoilla termeillä, joihin ei kannattanut suhtautu vakavasti. Myöhemmin sen käyttö on vakiintunut johtamisen termistöön ja se on jakautunut mitä monimaisimpiin käyttötarkoituksiin. Mutta mennään Aaltolan tapaukseen. Kun mies puhui suurstrategiasta, hän teki saman virheen kuin 1980-luvun suunnittelija/kehittelijä. Sanan sanottuaan puhuja ei saa jättää sitä roikkumaan ilmaan, vaan on pikimmin ilmaistava sen merkitystä täydentäviä lisämääreitä. Jos näin ei tehdä, strategia jää kärvistelemään irrallisena kattoon pudoten kohta hylättynä lattialla. Näin kävi Aaltolalle. Välttääkseen tämä hänen olisi pitänyt kiireen viklassa alkaa puhumaan siitä, mitä suurstrategia edellyttää Euroopalta, sen uhkakuvien päivittämistä ja ...

Orpo tekee pahan virheen olemalla kokoomuksen presidenttiehdokas Stubbin takana. Tämä siksi, että kansa valitsee presidentin, ja kansa rakastaa vakavia kasvoja ja harvakseen puhuvaa tauhalliselta vaikuttavaa maalaisen oloista tyyppiä eli Häkkästä. Jo perisuomalainen nimikin houkuttelee monia vakavasti punnitsemaan Häkkästä seuravaksi presidentiksi ja hänen puolestaan äänestämään. Sen sijaan Stubb ulkoisen olemuksen dynaamisuudesta,   maailmanmiehen habituksesta ja ulkoisen älykkyyden pirteistä huolimatta ei uppoa kansaa yhtä hyvin kuin Häkkäsen arkisuomalisuus.  Jos ulkopuolisen pitäisi kuvata yhdellä negatiivisella sanalla ehdokasta, Häkkäsellä se oli jähmeys ja Stubilla ulkokultaisuus.