Illalla A-studiossa yksityisen konsulttiyhtiön johtaja Tuula Pohjola kertoi konsultoineensa hallitusta Talvivaaran kaivoksesta. Kreikan tukipaketti salattiin myös yksityisen lakitoimiston lausunnon perusteella, lain vastaisesti. Hyvä on kun tietoa hankitaan monipuolisesti, mutta herää kysymys, eikö tässä tilanteessa valtion oma VTT olisi ollut luontevampi jakamaan näkemyksiään A-studiossa Talvivaarasta. Pohjolan näkemys, että kaivoksen suurin puute on osaamisessa, kun siirrytään pilotoinnista tuotantoon, on jonkin verran outo ja teoreettinen. Kaivos on toiminut jo vuodesta 2008 lähtien. Suomessa se on pilotti, muttei sen toiminta bioliuottajana ei ole enää pilotti. Jos kaivostoiminta joudutaan lopettamaan, tarvitaan Talvivaaran osaamista, minkä Pohjolakin myönsi.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)