Hän kävi Raahen Porvari- ja kauppaopiston ja meni sieltä RUK:in kautta sotaan. Lapin sodasta tultuaan hän ei sen jälkeen juuri puhunut kuin totesi tarjonneensa Hitlerille pontikkaa kesällä 1943.  Hän muutti vailla päämäärä Helsinkiin. Kaupunki oli pullollaan näitä osin vielä armeijan kamppeissa linkkaavia miehiä. Isä kuului tähän  porukkaan, vaikkei sitä moni huomannut muutoksen piillessä ajatusmaailmassa. Englannin kielen taitoisena avulla hän hivuttautui ensin agentuuriliikkeeseen ja myöhemmin kaupan johtotehtäviin. Siinä sivussa synnyin välirauhan aikana enkä nähnyt isääni kuin teini-ikäisenä. Siihen saakka ja vähän myöhemminkin en pitänyt isän poissaoloa läheltäni minään erikoisena asiana, vaan juoksentelin isättä jääneiden ja haavoittuneiden isien poikien sakissa. Nykyaikana on ehkä vaikeaa tajuta, kuinka vilkas ja maaläheinen sotatarinoita pursuva elämä oli. Aina tuli miehiä tupa täyteen porisemaan sota tarinoinaan hampaattomilla suillaan. Sota oli vielä niin lähellä, et...