Tänään kyselytunnin ensimmäinen kysymys oli: ”Mitä toimenpiteitä hallitus aikoo tehdä toisen asteen oppikirjojen hintojen alentamiseksi”. Sen käsittely yhdistettynä aiempiin kokemuksiin kyselytunneista osoittivat koko järjestelmän karu tilan.      Keskustelun tasoa voidaan kohottaa vaatimalla kysyjältä selvää kysymystä. Nyt kysymys kyllä useimmiten sisältyy puheenvuoroon, mutta kysyjä ei malta olla jättämättä sitä viimeiseksi lyhyeksi kysymyslauseeksi, vaan päättää puheensa jollain tosiarvoiselta pitkällä lauseella. Tällöin kuulijan ote asiaan herpaantuu ja vastaaja saa turhaan miettimisaikaa vastaukseensa.      Puhemies ei saisi sallia vastausta, jossa ei vastata kysymykseen lainkaan, vaan aina vaatia kysymykseen vastausta, olkoon vastaus sitten mikä tahansa. P S. Kukaan ei ihmetellyt, miksi oppikirjat muuttuvat joka vuosi, sillä ei eri aineet sentään niin nopeasti edisty, ettei vuoden takainen tieto kelpaa. Kustantajat painavat, opp...

     Avoin ja julkinen eduskunnan kyselytunti on arvokas osa toimivaa demokratiaamme. Se on suomalainen tapa tuoda poliittiset kysymykset suuren kansan tietoon. Sitä on turha verrata värikkääseen ja perinteisiin nojaavaan brittiläiseen parlamenttiväittelyihin.      Eduskunta kokoontuu remontin takia tilapäisesti Musiikkitalon tiloissa. Käytetty sali riittää nipin napin täyttämään tehtävänsä. On selvää, etteivät puhemiehet ole 20 päivässä oppineet hallitsemaan kaikkia tehtäviään ja salitekniikoita. Mutta koko ajan opitaan lisää.     Silmiin pistävää on ollut salissa valitseva tietty levottomuus: kesken käsittelyn puhutaan naapuriedustajalle, pidetään pienimuotoisia kolmen keskisiä palavereita pöydän kulmalla, kävellään puhuttelemaan kollegaa, kuljetaan käytävillä, hälistään, kysytään asian vierestä. Käyttäydytään kuin puolikuriton koululuokka.     Kurittomuus menee varmaankin ohi, kun puheenjohtajille ja uusille edustajill...