Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella KatariinaSuuri merkityt tekstit.


3005. Venäjän Ukrainan sotastrategia johtaa pitkittyneeseen asemasotaan

Uutistoimisto Itun von Tiltu mukaan Putin on istunut viikon Venäjän sota-arkistossa lukemassa menestykkäiden tsaarien hyökkäysstrategioita ja päättänyt noudattaa naispuolisen tsaarin Katariina Suuren 1800-luvun puolenväin menetelmää Ukrainassa. Siinä olleista arveluttavista piirteitä huolimatta Putin nousi on the boat. Hän oli jo etukäteen päättänyt, ettei hän pysähtyessään heittele kansalle koruja ja eikä hopeapikareita, kuten Katariina Suuri.Tämä siksi, että Medvedev oli pyytänyt olla heittämättä koruja hopean puutteen takia, tinasotilaat tunnistettaisiin helposti. Näiden sijaa voisi viskoa vaikka pyhän Rasputinin alushousuja. Siitä oli yksi suuri etu saavutettavana. Ensiksi vaikka Dneprjoen rannat ovat viljavia ja Putinin maamiehet ovat myrkyttäneet maan, Rusputinin housujen hedelmällisyys vaikuttasi vieläkin maan viljavuuteen, sillä niin väkevää oli hänen hedelmällisyytensä. Muutenhan Venäjälle oli ajat sitten koittanut katovuodet. Toiseksi venäläiset joen vartijat olivat käyttänee...

2879. Matematiikan suurmiehet

Babylonilaiset kauppamiehinä olivat eteviä kirjanpidossa tarvittavissa laskentamenetelmissä. Heiltä sujui toisen asteen yhtälön ratkaiseminen tosin eri kaavalla kuin nykyään. Se perustui etu päässä siihen, että etsittiin kokeilun avulla, mikä luku parhaiten toteuttaa yhtälön. Kreikkalaista aikakautta olisi oikeutetumpaa kutsua Arkhimedes’n ajaksi, sillä monet nykyajan matemaatikot pitävät häntä primus inter pares, paras parhaiden joukossa matemaatikkona, joka nykyaikana eläessään  olisi ratkaisut kirjaimellisesti ennennäkemättömiä ulottuvuuksia  differentiaali- ja integraalilaskennan menetelmillä. Kreikkalaisilta on peräisin myös Pythagoraan lause. Se kertoo, että suorakulmaisen kolmion kateettien neliöiden summa on yhtä suuri kuin hypotenuusan neliö eli sivu a toisen + sivu b toiseen = vastakkainen sivu c toiseen. Tämä todistaminen käy piirtämällä kolme neliötä mainittuun kolmioon sivuina kateetit ja hypotenuusa. Jakamalla tämä härveli sopivasti kolmioihin niin, näiden avulla...

2838. Miksi Putin valloitti Krimin

Putinin Krimin valtaus ei ollutkaan mikään päähänpisto, vaan Venäjällä on historialliset syyt olla Krimillä. Krim oli myös tsaarin ajan taiteilijoiden lepopaikka. Keuhkotautia sairastava Anton Tsehov vietti siellä monet kesät keräillen myös aiheitta kirjoituksiinsa. Kommunistinen Neuvostoliitto palkitsi työnsankareita Krimin lomilla. Toisessa maailmansodassa Krim joutui natsi Saksan miehittämäksi, mikä oli karvas isku Stalinille. Ennen 1943 Kurskin suurta panssaritaistelua neuvostoliittolaiset löivät Krimiä hallinneet Guderianin natsijoukot Krimin Majkopissa. Tämä oli käännepiste Kurskin voitolle ja viimekädessä alkulaukaus natsien häviölle. Katariina suuri matkusti 1700-luvulla Volgaa pitkin suurena kymmeniä laivoja käsittävänä alussaattueena. Matka oli tarkoin suunniteltu osoittamaan Katariinan valtaa ja hallitsemisen suuruutta. Koko hovin väki ja lisättynä suurtilallisten omistajilla oli mukana korostamassa valaan rajattomuutta. Koko matkan ajan saattueesta vilkuteltiin rannan asukk...

2592. En tiedä mitä sanoisin. - Ei se haittaa

Luonnon tapahtuu jatkuvasti miljardeja mikro fyysisissä ilmiöitä, joissa pienet hiukkaset sattuman varaisesti vaihtavat paikkaa, kuitenkin niin, että atomin sisäinen tasapaino säilyy. Tässä tasapainoa voidaan verrata aurinkokuntaamme tasapainnon, jossa kukin planeetta pysyy omalla radallaan. Kuu ei ala kiertää armasta maapalloamme lähempänä, ejolloin meret alkaisi kiertää kuun painovoiman mukana ympäri maapalloa. Kymmen pistettä tästä kuulle. Niinpä koko aurinkokuntamme planeetat noudattavat täsmällisesti ratojaan välittämättä meidän muurahaisten touhusta tonteillamme. Mutta ne mikro-oliot. Ne ovat atomin isällä salaman nopeudolla pomppivia pienhiukkasia. Ne kokonaisuudessaan noudattavat lakeja, joilla atomin rakenne säilyy, mutta yksittäisen elektronin pomppinen atomin sisäisiltä radoilta toisille on sattumanvaraista. 1960-luvulla opiskellessani fysiikkaa tätä sattumanvaraisuutta ei epäilty. Professori Laurikainen on kirjoittanut aiheesta kirjan, jossa hän pitää elektronien pomppimist...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *