Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella naisvangit merkityt tekstit.


3275. Naisvangeista on tutkimustieto jo 1980-luvulta

Tänään HS:ssä esillä ollut Sonja Saarikosken kirja naisvangeista on ajankohtainen ja näköaloja avaava uusille maleille ratkaista naisvankien vapausrangaistuksen täytäntöönpano ja ehkäistä alan rikollisuutta. HS:n toimittajat Maria Norrman ja Riikka Kanervo antavat ymmärtää, että teos olisi ainut aihetta käsitelevä tutkimus. Näin ei kutenkaan ole. Toimiessani oikeusministeriön suunnittelupäällikkö 1980-luvulla tutkimusyksikköni laati Hämeenlinnan vankilan naisvangeista tutkimuksen. Sitä varten tutkimusyksikön noin kymmenen jäsentä meni laitokseen päiväksi ja kirjasi kunkin naisvankin henkilölehden tiedot ylös ja samalla haastatteli muutamaa vankia. Tietojen keruu oli tehtävä nopeasti paikan päällä, koska nimilehtitietoja saatettiin tarvittiin milloin tahansa päivittäisessä työssä. Tutkimus löytynee vankeinhoitolaitoksen kirjastosta.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *