Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella luennoida merkityt tekstit.


3304. Mistä tuo friidu on tuollaisen sanavaraston sanavaraston ammentanut

Valtionvarainministeriön suunnittelusihteeristöön oli ajamittaan muodostunut sanaton hierarkia, kuka voi mennä puhumaan minkin tason aiheista. Tasot olivat seuraavat alimmasta ylimpään: tilipuitteet, raportointi, laskentatoimen hyväksikäyttö, suunnittelujärjestelmä ja johtaminen. Sen sijaan, että tulokkaana olisin tyytynyt tilipuitteisiin, aloin tyhmyyttäni puhua johtamisesta ja tekemään siitä omin päin esityskalvoja. Niiden tekoon oli pakko ryhtyä, kun huomasi, että kalvoarkisto ammotti tyhjyyttään, koska kaikki pitivät esityskalvonsa visusti omissa huoneissaan lukkojen takana. Toimistopäällikköni, myöhemmin kauppakorkeakoulun professori Eeri Pitkänen, ei välittänyt, mitä puhuin missäkin tilaisuudessa. Hän tuli useasti viikossa juttelemaan vireillä olevasta ohjelmaperusteista suunnittelua käsittelevän kirjansa käsikirjoituksesta ja pyysi, että saisi käyttää siinä piirtoheittokalvoissani esitettyjä ajatuksiani. Myöhemmin minulle selvisi, ettei muilla konsulteilla ollut omia kalvosettej...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *