Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Syyria merkityt tekstit.


3276. Kirja kokkareilla turhanpäiväisyys on sanoinkuvaamatonta

Tosiasiallinen tilanne Lähi-Idässä on, että Yhdysvalat kahdella lentotukialuksellaan vartioi aluetta niin, ettei kissakaan voi pudota pöydältä maan huomaamatta sitä. Niinpä kähinät alueella Yhdysvaltain silmissä on suurta sotapeliä, jonka kulun se kulloinkin mieliseikseen järjestelee kotikatsomonsa asettaessa kuitenkin tietyt rajat eli Israelia ei saa häväistä eikä hävitä sotaa ja äärijärjestö Hizbollah pitäköön Libanonin pysytyssä ja muutoinkin se olkoon itse sotilaallisesti vain stabiili. Hamasin hyökkäys Israelilaisten kimppuun nuorisofestivaalien aikana oli raakalaisteko. Tästä seurannut israelilaisten Gazaniin kohdistuma hävitysvimma on yhtä brutaalia surmansa saaneita ollessa ainakin 6000 tuhatta. Tämän seurauksena ja ilman omaa maata olevien palestiinalaisten mieli on katkera ja osin anteeksiantamaton. Etelä-Israelin rajalle nyt linnoittautuneiden Hizbollahin joukoilla on 140 000 muutaman sadan kilometrin kantaman omaavia ohjuksia. Ja toisaalta Hizbollahin joukot ovat karais...

2353. Ministeri Haaviston syyni peruslakivaliokunnassa on tarpeetonta

     Kansainväliset ja oman säädökset luovat perustaa al-Holin leirin pakolaisten  tuonnille Suomeen, mutta niissä on eri suuntiin tuomiseen vaikuttavia tekijöitä, ja niinpä esimerkiksi Suomen lainsäädäntö koskee pääsääntöisesti vain Suomen maaperää. Asiaa vaikeutta se, että alueella vaikuttavalla kurdihallinnolla ei ole kansainvälistä. tunnustettua toimivaltaa, mutta siitä huolimatta sitä on syytä kuulla ja sen kanssa yhteistyötä tehdä. Myös säädökset jossain tilanteessa saattavat antaa perustaa tukinnalle, että Suomella on velvollisuus tuoda ihmisiä leiriltä Suomeen. Tämä koskenee vain harvoja tapauksia.      Nyt on siis päätetty, että ainakin lapsia tuodaan. Epäselvää on millaisia lapsia ei tuoda. Orpouskaan ei välttämättä riitä perustaksi tuonnille, sillä esimerkiksi ikä ja äidin tahto voivat vaikuttaa tuontiin. Sairaudet voivat kumota edellä mainitut rajoitukset. Lapsien tuontien harkinnassa on huomioita myös, millaiseen perherakenteeseen lapsi ...

2325. Putin ja Trump ovat Turkille katastrofisulhasmiehiä

     Ei ole monta vuotta siitä, kun Turkki ampui 2015 alas venäläisen hävittäjäkoneen nippa napaa omassa eteläisessä ilmatilassaan. Putin uhkasi rangaista kovilla otteilla. Kumpikin osapuoli unohti uhkauspuuskansa ja niinpä maat jatkoivat rinnakkaiseloaan niin, kuin Erdoganin ampumispuuhia ei olisi ollut ollutkaan.      Kenellekään ei ole varmaa tietoa, missä välissä syksyllä 2019 Erdogan sai päähänsä vallata kurdien perinteisiä alueita Syyrian vastaisella rajalla. Sodan päämäärästä Turkin päämies on todennut vain, ettei tulitaukoa tehdä milloinkaan paitsi silloin, kun hän haluaa. Ilmeisesti hän tyytyy suojavyöhykkeeseen.      Tätä kunkkua pitää varoa, sillä hän on muistuttaa miestä, jota ei pidä herättää öisin. Kriisialueen toinen sulhasepeli Trump antoi rukkaset kaikille huomaamilleen tahoille poistunen nopeasti paikalta vailla minkäänlaista itsetutkistelua mielessään. Trumpin Yhdysvallat selitteli perusteluna, että Turkki ei nyt näytä te...

1899. Putinin Syyria politiikka

      Venäjällä on ollut ohut YK:n mandaatti tehdä Syyriassa ilmaiskuja ISIS:ta vastaan. Tätä se käytti heti väittäen pommittaneensa isis-joukkoja, ilmoittamatta USA:lle mitään. Tätä on paheksuttu laajalti.      Syyrian edustajat ja eräiden muiden asiantuntijat ovat epäilleet koko ajan kohteena olevan Syyrian opposition joukkoja ja jopa siviilejä. Venäjällä tuntuukin olevan omituinen kiire osoittaa voimaansa Syyriassa jättämillä maahan suuren toimintavalmista sotakalustoa hauraan aselevon voimaan astumisen jälkeen       Hyökkäyskynnystä madaltavana tekijänä koko Syyrian alueella varmaakin on ollut se, että Neuvostoliiton perinnöstä johtuen Venäjä ja Syyria eivät ole katkaisseet väljään, kuten esimerkiksi Egypti on tehnyt. Putinin mukaan Bashar al Assad olisi pyytänyt Venäjältä sotilaallista apua.       Intoa ilmaiskuihin lisäävät Venäjän intressit tavalla...

1802. Konflikteissa ja pakomatkoilla vammautuneet

     Arkistojen avautuminen ja uusi digitekniikka ovat tuoneet televisioruutuihin maailman sotien strategiat ja kammottavat juoksuhaudat. Tarkoituksena oli voittaa sota. Haavoittuneita ja kuolleita tuli sivutuotteina.      Nyt asiat näyttävät olevan tosisin. Kyse ei ole siitä, etteikö sotakalusto riittäisi tuhoamaan vihollista täysin, vaan halutaan aiheuttaa mahdollisimman tarkoin harkittuja ja suunniteltuja erilaisia vahinkoja ja kauhuja. Syyrian sodan ja Isisin terrorismin hirmuteot välittyvät kauhukuvina koko maailmalle aiheuttaen ihmisille henkisiä ja fyysisiä vammoja. Sotia siellä jossain ei enää ole, vaan paikalliset sodat lonkerotuvat ja leimuavat hirmutöiden iskuna ei maanosiin, viimeisimpänä Jakartaan.  Kuvaavaa on, että Syyrian sota saa voimansa ulkopuolisilta sponsoreilta ( http://www.hs.fi/aihe/syyriansisallissota/ ).      Turkki ei aikoinaan halunnut mennä puolustamaan Kobaneen, koska se olisi au...

1735. Syyria, Syyria, Syyria - Pakolaiset, Pakolaiset, Pakolaiset

     Pakolaiskysymyksessä ei ole edes maantiede Euroopan ja Suomen puolella. Idässä Syyrian pakolaisten lukkona ovat sekasortoiset Iran ja Irak, etelässä hiekkaerämaa, lounaassa epävakaa Egypti ja epätoivoien Afrikka ja lännessä Välimeri. Ainut tie Eurooppaan käy Turkin kautta.      Turkki on nyt pysyviä selkkauksia pullollaan. Kuin piste iin päälle on Turkin alas ampuman venäläisen sotilaslentokoneen aiheuttama selkkaus. Se on nostattanut pahaenteisen ja pitkäkestoiselta vaikuttava kriisi maiden välille.      Turkilla olisi ollut tarpeeksi omiakin ongelmia lähtien kurdikysymyksestä ja presidentti Erdoganin autoritäärisistä pyrkimyksistä, joka liikkuu sen rajamailla, onko maa demokraattien vai ei. Kahden kylmän, itsetietoisen ja vakavissa riidoissa olevan maittensa päämiesten Putinin ja Erdoganin välinen vihanpito lisää entisestään konfliktin monipuolisuutta.              Pakolai...

1698. Onko Venäjän pelko vähentynyt

     Tämä  tulee ensimmäsienä mieleen tarkasteltaessa tuoretta kyselyä, kokevatko suomalaiset Venäjän uhkana. Uhkana pitävien määrä on vähentynyt vuoteen 2014 verratuna viisi prosenttiyksikköä ollen nyt 51 prosenttia.          Slovenian presidentti Borut Pahor sanoi 25. 10 Ylen tv-uutisissa, että EU on kaatumassa valtaviksi paisuneisiin pakolaisvirtoihin. EU:ta perustettaessa tällainen vaara kuului samaan sarjaan kuin pelot maailman väkimäärän kasvamisesta yli maapallon kantokyvyn. Nyt sotien ja vainojen yli maiden rajojen ajamat valtavat väkijoukot ovat muuttamassa EU:n olemassa olon perustaa jokaisen maan alkaessa sulkea alueensa maanhan tulijoilta.        Syyriasta on lähtenyt neljä miljoona pakolaista maan sisäisen pakolaisuuden ollessa kuuden miljoonan luokkaa. Afrikan maiden pakolaisvirta Eurooppaan kasvaa tasaisesti riippumatta siitä, mitä Lähi-idän kriisialueilla tapahtuu.      EU:n joh...

1671. Russia, Syria, USA

     Venäjällä on ohut YK:n mandaatti tehdä Syyriassa ilmaiskuja ISIS:ta vastaan. Tätä maa käytti heti jo viikon alussa väittäen pommittaneensa isis-joukkoja, ilmoittamatta USA:lle mitään. Tätä on laajalti paheksuttu.      Ylen tiistain ajankohtaisohjelmassa Syyrian edustaja eräiden muiden asiantuntijoiden tavoin epäili kohteena olevan Syyrian opposition joukkoja ja jopa siviilejä. Venäjällä tuntuukin olevankin omituinen kiire osoittaa voimaansa Syyriassa.      Hyökkäyskynnystä madaltavana tekijänä varmaakin on se, että Neuvostoliitto-Venäjä akseli ja     Syyria eivät ole katkaisseet väljään kuten esimerkiksi Egypti. Putinin mukaan Bashar al Assad olisi pyytänyt Venäjältä sotilaallista apua.      Intoa ilmaiskuihin lisäävät Venäjän intressit tavalla tai toisella nousta maailmanpolitiikan voimakeskiöön, missä se näkee yhtenä keinona sotilaallisen tuen lisäämisen Assadille ja kaikenlaiset Venäjän sotaväkio...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *