Voi tätä jälkiviisauden määrää, sanoi aikoinaan entinen pääministeri Paavi Liponen. Elisessä Ylen A-talkissa puheenjohtaja Orpo ei sanonut näin, vaan jankutti kuin Zyskowicz rajatarkastuksien laiminlyöntiä. Voi tätä Kokoomuksen jälkiviisauden määrää! Pääministeri Marin ei siten kirveelläkään saanut vieressään istuvaa puheenjohtaja Orpoa tajuamaan, etteivät rajatarkastukset koronassa ole mikään kultajyvä sen laannuttamisessa. Tämä siksi rajatodistukset voivat olla parin päivän tai vieläkin vanhempia ja jo nyt Avit tekevät rajatarkastuksia. Summa summarum koronan täyttäessä poliittisen keskustelun Perussuomalaisille ja Kokoomukselle ei juuri jää tilaa opposition oikeudelle ja velvollisuudelle räksyttää hallitukselle muista luulemistaan ja myös todellisista epäkodista. Eilisessä istunnossa tämä näkyi Orpon kehonkielenä hänen istuessa vaivautuneena tekohymy kasvoillaan. Hätä päissään hän sanoi ulkonaliikkumiskiellosta, ettei Suomella ole poliiseja vahtimassa, millä asioilla ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)