Urheilujohto on osannut sököttää hyväkseen rankinpistejärjestelmää sen sijaan, että muut pohjoismaat ovat käyttäneet mittana urheilijoidensa tulosten odotettua tekokykyä. Muiden pohjoismaiden joukkuuet ovat siinä 20 henkilön pintaan. Suomi väkiluvultaan pienenä maana on lähettänyt 36 urheilijan joukkueen. Suomen menettely kuvaa hyvin koko Suomen urheilujärjestelmää, joka on saanut viimepäivinä runsaasti murskaava kritiikkiä. HS:n vertailun mukaan Suomi on väkilukuun verrattuna ylivoimaisesti heikoimmin menestynyt maa pohjoismaa viime vuosien arvokilpailuissa. Kun urheilu saa noin 150 miljoona euroa vuodessa julkista tukea, menestyksen tulisi olla aivan tosita luokkaa. Ne harvat, jotka menestyvät, ovat itse ja lähipiirinsä sekä ponssareidensa kanssa onnistuneet luomaan olosuhteet, joissa kansainvälinen pärjäämien on mahdollista. Hyvä esimerkki Suomen urheilun sameudesta on entisen suurhiihtäjän M. Heikkisen valitseminen luotsaamaan ylimpänä pomona Suomen urheilua. Miehellä ei ole ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)