Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Asuntohallitus merkityt tekstit.


2421. Nyt Lääkeintähallitus määräisi, ei kehottaisi ja Hankintakeskus hankkisi, ei selvittäisi

     Sodan jälkeisistä ajoista lähtien meillä on ollut keskusjohtoinen hallintomalli. Kuitenkin Esko Ahon hallituksen ajoista alkaen korkeisiin valtion keskushallinnon virkoihin alkoivat päästä ihmiset, joille ei näyttänyt olevan mikään liian kallista, kuhan se oli modernia. Nuorella Esko Aholla ei ollut juuri mitään sanottavaa kokoomuksen ryhtyessä punomaan hajautettua hallintomallia. Alkoi valmistua vettä valuvia uudistaloja, joka suuntaan kallellaan seisovia atk-rakennelmia,   yhdeksän mallin vesistövalvontaa ja-suojelua, mökkien turhia viemäröintejä, sadan sortin terveyspalvelua ja hammashoitoa jne.      Tämä malli toimi suhteellisen hyvin vakaissa oloissa. Ideana oli lopettaa keskusvirastot, ja hajauttaa niiden valta alueille, eli elyihin ja aveihin. Tyyliin sinne päin yhdenmukaisesti hallintomalli toimi, kunhan sallittiin eräitä sotkuja esimerkiksi vesistölupa-asioissa. Perimmäinen syy tälle seikkailulle lienee ollut demareista eroon pääseminen k...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *