Päivän HS käsitteli ansiokkaasti Ulkoministeriön johtamisen tilaa. Ja monet muutkin mediat ovat ottaneet asia esille. Täytyy kuitenkin johtamista kritisoidessa ottaa huomioon, että ulkoministeriön organisaatiorakenne poikkeaa mistä tahansa julkishallinnon organisaatiosta tavalla, joka tekee ei ainoastaan sen johtamisen vaan sen koko toiminnan erityislaatuiseksi. Ajatellaan esimerkiksi, vaikka Simbabwen suurlähettilään (jos sellaista edes on) toimintaa. Lähettiläällä ei ole vertaisorganisaatiota tukenaan kuten esimerkiksi aluehallinon johtajilla on vaikkapa naapurialuehallinnon johtajisto kivenheiton päässä ja helposti lähestyttävissä. Suurlähetystöt muodostavat tähtimäisen rakenteen, jonka työyhteisöt ovat tuhansien kilometrien päässä toisistaan. Suurlähetystön tulostavoitteet saattavat olla myös kovin vaikeasti esiin kaivettavissa, niin että niistä olisi hyötyä. Yllä esitetty avannee näkökulman, joka tekee suurlähetystön johtamisesta ei nyt ainutlaatuista, mutta kuitenkin erityistä. K...

Eipä voisi olla tyypillisempää työyhteisön ongelmaa kuin suurlähettiläs Titta Maja Luodon tapaus Portugalin suurlähetystössä. Koko henkilöstä kirjelmöi ylemmälle tasolle kiusaamisesta, huutamisesta, solvaamisesta, syrjimisestä ja henkisestä väkivallasta. Tämähän on kauheaa, mutta niin yleistä. Nyt pitää panna jäitä hattuun ja selvittää, mistä on kyse. Itse olen ollut kymmeniä kertoja tällaisten tapauksien selvityksessä mukana. Tapauksessa pitää ottaa ulkopuolinen selvityshenkilö, joka haastattelee jokaisen yksikön jäsenen ja laati omien havaintojensa ja haastattelujensa tulosten perustella raportin tilanteessa. Tämän jälkeen selvityshenkilö purkaa rapotin sisällön yksikön kokouksessa siinä laajuudessa, ettei paljasta kenenkään yksityisiä kommentteja. Nämä voidaan ottaa esille kahdenkeskisissä keskusteluissa. Kokouksessa pitää olla mukana ylintä johtoa. On erittäin tärkeää, että kaikki luottavat selvityshenkilön ammattitaitoon olla mukana ratkaisemassa tällaisia ongelmia.

Päivän HS:n pääkirjoituksessa päiviteltiin, kun nykynuorison harteille joutuu hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito samalla, kun joka viides nuori 18 - 20-vuotiaista käy terveydenhoidon mielenterveyspalveluissa. Tilannetta pahentaa  nuorison  lisääntyvä huumeiden käyttö. Tutkijoiden pitäisi selvittää, mikä on johtanut nuorilla tallaiseen tilanteeseen. Omaa nuoruuttani raskautti vanhempieni puute. He elivät mutta  eivät olleet läsnä: isä Helsingissä ja äiti kyvyttömänä empatiaan  kylvi vihaa ja kuritusta.  Muistot kodista ovat hämäriä, koska minulla oli neljä asuinpaikkaa ennen vakituisen asunnan saamista, jolloin olin 15 vuotias. Kodikseni tuntemaani paikkaa minulla ei ole ollut. Tilannetta kuvaa, että eräinä vuosina koko kylä eli pelon vallassa peläten koko ajan milloin pappi tulee taloon ilmoittamaan kaatuneesta. Asuintalossani poltettiin kaksi puulaatikkoa. Kummassakin oli tuotu kaatunut sotilas pitäjään haudattaviksi ja laatikot poltettaviksi. Tämä aika ei tuntun...

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

Näin toivon katsellessani hallituksen leikkauslistaa. Sitä enemmän toivon herran muistavan meitä keskikertaisia, mitä tarkemmin katson leikkaajien miesjoukkoa. Kaikki noin nelikymppisiä hyvin toimeentulevia herroja, marinoituneina puolueiden sanakari hautomoista. Tumma puku ja vakaa katse, jota voi joskus joitain miellyttää, mutta useimpia haavoittaa. Luettuaan HS:n jutun budjettikurimusten syntymisestä näyttää vahvasti siltä, kurjistamiset on tehty roiskien avain, kuin valloituskamppailussa tehdään välittämättä ja ennen kaikkea tietämättä, miten köyhä ja keskinkertainen kansa lakoaa ja siinä samalla tukevaisuuden toivot opiskelijat johtuvat miettimään, valmistutaanko ollenkaan vai vanhoilla päivillä ennen kuolemaansa. Ikävää on myös kuulla hallituspuolueen edustajan sanovan, että arvonlisäveron korotuksen jälkeen maamme on keskikastissa. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä vain Unkari on meidän yläpuolellamme 27 prosentin verollaan. Tämä vero niittää tasaisesti kaikkia, niin kuin halli...

Markku Jokisipilä on joronjäljillä Rydman jutun kritiikissään, vaikka onkin muutoin sutki tyyppi. Artikkelissaan 27.7. hän tyrmää HS:n Rydmania ryöpyttävän jutun. Hän vetoaa argumentissaan perustuslakiin, joka takaa jokaisen yksityisyyden ja ”kirjesalaisuuden”. Rydman oli epäiltyjen tekojen aikana kansanedustaja ja merkittävän valiokunnan jäsen. Näissä luottamustehtävissä hän on vastuussa sanan mukaisesti kansalle. Näin ollen kansan pitää saada tietää hänen arveluttavista teoistaan. Lisäksi Jokisipilä vertaa jutun kulkua myös HS:n päätoimittajan vastuuseen, ja kysyy eikö päätoimittajan yksityisyyttä voitaisi penkoa saman kaltaisen yhteiskunnallisen vastuun mukaan. Tähän voidaan todeta, että HS:n päätoimittajan ja koko lehden vastuu on aivan eri luokkaa kuin lainsäätäjän vastuu, joka ulottuu jopa yhteiskuntarakenteiden muuttamiseen asti.