Taloustiede on kaunis sana. Se sopii monelle. Sanapari antaa luotettavan kuvan ja viitoittelee hämärässä tietä, miten talous ja tiede käsi kädessä vievät tasaisesti kehittyvän maan kasvavaan vaurauteen. Vapaat markkinat ovat mannaa. Täydellisesti kilpaillut markkinat vielä enemmän mannaa. Niillä valtio ei joudu puuttumaan talouteen lainkaan. Mikä helpotus, huokaa valtiovarinministeri. Mutta herättyään päiväunilta hän muistaa, mitä maailmalla on tapahtunut ja tapahtuu. Hän palaa todellisuuteen. Finanssikriisi Yhdysvalloissa ja dollarielvytys, tukipaketit EU:ssa ja euroelvytys, työttömyys 12,2 prosenttia. Nyt viimeistään pitää tarkistaa käsitystä, mitä taloustiede pystyy antamaan kriisitalouksille. Missään muussa niin keskeisessä tieteessä ei sallittaisi tällaista avuttomuutta. Mihin katosi rationaalinen friedmanilainen talouspolitiikka, jota niin kovasti Suomessakin 90-luvulla harjoitettiin? Nyt kun tilanne on vielä synkempi, tauspolitiikan doktriineista ei puhuta l...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)