Sähkö ei ole tavaraa, vaan aineeton hyödyke, jota ei voida varastoida. Tästä alkaakin sähköbisneksen lähes kaikki ongelmat. Asiakkaidensa kulutuksen turvaamiseksi sähköyhtiöt joutuvat ostamaan etukäteen sähköeriä, joiden hinta sillä hetkellä kun erä tulee kulutukseen voi olla aivan liian korkea sen hetkiseen markkinatilanteeseen verrattuna. Tällöin sähköyhtiö joko koettaa myydä erän toiselle vielä kiperämmässä tilassa olevalle yhtiölle tai kärsii sillä erällä tappion. Kun yhtiöitä on satoja ja eriä tuhansia, syntyy ns. sähkömarkkinat. Markkinaosapuolia ovat sähköpörssi, joka aitona markkinapaikkana on torso vailla vapaata hinnan määräytymistä, sähköyhtiöt, jota samaan aikaan myyvät ja ostavat pörssistä samaa näkymätöntä tuotetta, kuluttajat, jotka joutuvat sukkuloimaan ns. halvan sähkön perään sinne tänne ja poltiikot, jotka hämmentävät tätä keitosta.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)