Jälkipörssi yritti selvittää sähkösotkua kieliopillisilla menettelemillä. Lätsäpäinen käänsi katseensa tulevaisuutteen puhumalla futuureista, kuin oma perintönsä olisi jo realisoitavissa Mielensäpahoittajan Eskortin ostoon. Lady M valisti tietämystään korostaen, ettei Suomessa ole futuuria ja päräytti jatkoksi, että Eskortin takaluukku on pamahtanut ylös paljastaen salakapitalisti P:n kaikkien sähköyhtiöiden osakekirja laatikot, jotka hän väitti vievänsä poltettaviksi sähköyhtiö Helenin uuniin. – Vie ne Fortumin pätsiin, sinne minä vien sen laskutkin, lopetti hän imperatiivissa. Herra V vastasi tyynesti herra M:lle tämän puhuessa ainetta, joka tulee hevosen takapuolesta sillä, jos sähköyhtiöistä kukaan uskaltaa puhua, pitää käyttää pluskvamperfektiä, etenkin Helenin kohdalla. Tähän herra V otti kiinni, kuin hai valkoisen jalkaan, määräsi käyttämään imperatiivia puhuttaessa sähkön hinnan alentamisesta. Herra P oli tällä välin miettinyt ankarasti 10. luokan äidinkielen viimei...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)