Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella EK merkityt tekstit.


3247. Ylen Ykkösaamu moukaroi hallituksen työmarkkina ukaaseja

Ylen Ykkösaamun keskusteli hallituksen sinetöimistä työmarkkina ukaaseista. Aihetta setvitti ministeri Satonen Ylen toimittaja Vaaherkumpun vetämänä. Avausjuttelu Suomen työmarkkina tilanteesta sujui harvinaisen asiallisesti ja myös asiassa tiukasti pysyen. Alun vakio toteamuksen Suomen tilanteesta ohitettuaan Satonen painotti siirtymistä nykyisestä Suomen palkkamallista Ruotsin mallin suuntaan. Uudessa palkkamallissa yleissitovuuden löysätään niin, että vientiala ei enää määrittäisi palkkojen korotuksen muodostumista, vaan siinä olisi joustoa paikallisen tilanteen mukaan. Laittomien lakkojen sakottamiseen toisi lievennystä se, että sakottaminen koskee vain tapausta, joista on olemassa työtuomioistuimen aiotun lakon kieltävä päätös. Tällä mallilla pyrittäisiin osaltaan turvaamaan maan kilpailukykyä. Kokonaisuudessaan tilanne on malli esimerkki siitä, miten näkemykset voivat jakautua kahteen eri leiriin sen mukaan, onko kyse palkkatyöntekijästä vain pääomilla toimeen tuvasta.

1737. Valtiovarainministeriön konsulttitiedottaminen

      Se ministeriö, joka haluaa pilata maineensa, menettelee juuri kuin valiovarainministeriö on toiminut hallintarekisterin tiedottamisessa.      Toinen vastaava ministeriötason tiedotussotku paljastui Ylen viime MOT-ohjelmassa. Siinä ulkoministeriön tiedotusvastuu kyseenalaisesta ja epäonnistuneesta salaviestihankkeesta oli ohjattu yksinomaan ministeriön tietohallintojohtaja Aki Uusikartanolle. Tämä silti vaikka hän oli hankkeen johtaja, riippumattomuudessaan kiistanalaisten ulkopuolisten asiantuntijoista päättäjä, heidän työnsä valoja ja laskujen hyväksyjä. UM:stä muuta kuin Uusikartano ei päästetty ääneen. Tulos oli pelkää jaarittelua.      Vm:n tiedottaminen rekisteriasiassa on oma lukunsa vailla vertaa. Aiemmin hallituksen tärkeiden hankkeiden tiedottaminen tapahtui valtioneuvoston omien ja kyseisen ministeriön avointa, tasapuolista ja hyvää hallintotapaa korostavien ohjeiden mukaan ilman poliittisen ohjauksen...

1636. Soininvaaran ja elinkeinoelämän keskusliiton työajan lyhentämiset

     Entinen kansaedustaja ja  Helsingin kaupungin valtuuston nykyinen jäsen Osmo Soininvaara hämmentää Uuden Suomen verkkolehdessä 7.8. keskustelua työajan pidentämisestä.      Kun lähietäisyydeltä katsoo Soininvaaran kannaottoja, saattaa olla, että mies taitavana poliitikkona vain pelmuuttelee tahallaan sumua vaikeasti hahmottuvan asian ympärillä.   Hänen imagoonsa kuuluu käyttää luontevasti asiantuntijavaltaa, tuosta vain lonkalta rutiininomaisen yhteiskuntasopimuksen pikku ongelmassa. No, ehkä hän ojentaa vakavissaan auttavan kätensä ja hyvää tarkoittavat mielipiteensä neuvottelijoiden avuksi.      Epävarmuuden lisääminen, kun epätotuuttakaan ei voi enempää viljellä, on joka tapauksessa oiva keino saada vastustajien rivejä hajalle.      Soininvaara tuo hieman oudosti esille sen, että henkilön luovan työn yhtäjaksoinen tehokas kesto päivässä on vain neljä tuntia. Muiden muassa tästä syystä...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *