Intian ääri narsistinen johtaja Modi rakentaa maata fasismi sävytteiseksi omatunto puhtaana. Epä hän ei ole sitä laajemmin käyttänyt. Hän kehuskelee itseään rintakehänsä rottingilla ja maan tarunhohtoista hindu perintettä. Kumpikin voidaan kyseenalaistaa. Kuulostaako tutulta? Moodi on tämän päivän Hitler mystisine rituaaleineen. Modi on kirkastanut maan talouden kulun ääripisteeseen, sillä taloudella ei ole hänelle mitään merkitystä. Sama kirkastaminen laajenee koskemaan myös väestön ajattelutavan puhdistamista. Jooga ja Himalajan ylätasangoilla istuskelu puhdistavat miehen mieltä pisteeseen, joka lopulta pakottaa ryhtymään toimenpiteisin vähemmistöjä vastaan ja kansaa tyytymään kohtaloonsa. Niinpä muslimi perinne tukahdutettiin ja sen kannattajat pahoinpidellään, vangitaan tai surmataan. Putipuhdas hindurotu on kohta valmis. Kosto britti kolonialismin vallan käytöstä ja nöyryyttämisestä on täytetty. Modi on toiminut häikäilemättömästi konflikti herkällä Intian ja Pakistanin välisell...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)