Toipuminen oli ostolääkärin mielestä edennyt niin pitkälle, ettei hänen paikkansa enää ollut osastolla viemässä niukkoja vuodepaikkoja. Sosiaaliohjaaja oli pelottavan päättäväinen tavatessani hänet isän huoneessa. Mielessäni alkoi kyteä pelko, ettei hyvää seurannut nähdessäni isäni vähäiset tavarat pakattuna muovipussiin vuoteen päähän. ”Invataksi tulee kahdeltatoista hakemaan isäänne. Vielä on kierto. Katsotaan se.” Kysyin, mihin isä viedään. ”Mihin isänne koti on kadonnut”, yritti nainen olla leikkisä. ”Tämä mies ei mene kotiin”, sanoin yllätyksekseni. Nainen tuli hölmistyneen näköiseksi, mutta kivahti välittömästi. ”Mihin hän sitten menee? Kaupungin vanhainkoteihin ei missään tapauksessa pääse näin hyväkuntoiset ja näin pienillä pisteillä. Paikoista on hirveä pula. Kyllä te sen tiedätte”, jankutti nainen. Sanoin silmää räpyttämättä toimivani ison yhtiön markkinointipäällikkönä ja joutuvani matkustelemaan ympäri Eurooppaa ja jatkoin varmuuden vuoksi, ettei varaani voi paljon las...