Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella lapsiasiamies merkityt tekstit.


2338. Jonoissa karaistuneet köyhät

     On kulunut 30 vuotta siitä, kun valtio ja kunnat aloittivat ulkoistamaan palvelujaan yksityisille yrityksille. Ainostaan auton katsastuksessa yksityistäminen on onnistunut. On aika pysähtyä tarkastelemaan, missä tilassa haavoittuvammat asiakasryhmät ovat.       A-studiossa hiljattain pohdittiin neuropsykologista kuntoutusta tarvitsevien henkilöiden tilannetta. Kaksi kymmentä prosenttia hoivan ja hoidon tarvitsijoista hoitaa kunta kunnan omistamissa ja tiloissa ja omalla henkilökunnalla. Lopuista 80 prosentista vastaa yksityissektori noin 500:lla hoiva- ja kuntoutuskodilla.      Tämä vuoden aikana on tullut aluehallintoviranomaisille 41 valitusta kuntoutuskodeista. Ohjelmassa eräs äiti kertoi pojastaan yleispätevän totuuden, että valittaa ei uskalla, koska hoito saattaa kärsiä entisestään. Tapauksia tutkinut asiantuntija Markku Salo kertoi samassa ohjelmassa, että hoivakoodit menevät bisnes edellä ja hoito toissijaisena.   Ho...

1907. Esimerkki poliittisen virkanimityksen ja pätevyyteen perustuvan virkanimityksien tuloksenteon eroista

      Vuodesta 2005 lapsiasiamiehenä toiminut keskustalien Maria Kaisa Aula irtisanoutui 2014 tehtävästään toimistonsa liian vähäisten resurssien takia. Neljä henkilöä on toki vähän huomioon ottaen lapsiasiain moninaisuus ja laaja-alaisuus. Tätä ennen Aula oli keskustan kansanedustaja.      Aulan nimitys oli puhtaasti poliittinen eikä hänellä ollut alan kokemusta ja tarvittavia valmiita alan yhteistyöverkostoja.      Aula on varmaankin luotettava ja yhteiskunnallisesti ansioitunut henkilö moneen tehtävän, mutta hänen kautensa lapsiasiamiehenä oli vaisu ja näkymätön.      Aulan erottua virkaan valittiin teologian ja hallintotieteiden maisteri Tuoma Kurttila entinen vanhempain liiton puheenjohtaja, taustaltaan sosiaalidemokraatti.      Lapsiasiamiehen virassa onnistumisen yksi keskeinen keino on vaikutta kannanotoilla lapsikysymyksessä median kautta. Kun verrataan Aulan ...

399. Lapset ovat kyvyttömiä nostamaan oikeusprosesseja

Tänään Helingin Sanomat vahvisti sen, milkä on tiedetty jo pitkään, mutta josta on vaiettu vuosikymmeniä. Maassa on 700 lastenkotia ja ammatillista kotiyksikköä. Valvirassa on seitsemän valvojaa oman työn ohella. Näistä luvuista on Valviran ollut pakko päätellä, että jotain on ollut jo pitkään vialla. Eikö lapsiasiamies voi pitää korkeampaa profiilia? Tämän skandaalin suuruus saa oikeat mittakaavat, kun muistetaan, että lastenkotien lasten kurjien kohtelujen ongelamat on ollut vuosikymmeniä tiedossä. Silloin tällöin yksittäistapshtumat ovat nosseetngelmat pintaan, mutta ne ovat rivakasti häipyneet satojen myyvien uutisten tieltä. Vastuu on sosiaali-ja tervysministeriöllä. Sen pitää panna aluehallintovirastot, Valvira ja kunnat kuriin. Jos näin ei tapahdu, on mahdollista, että Suomeen tulee tarkastumatkalle ETY:n edustajat, sillä lapset laitoksissa ovat asemassa, jossa suojelun epäkohdat ei nouse tuomioistuinlaitoksen käsittelyyn.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *