Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kuulustelu merkityt tekstit.


2918. Ruotsalainen rikostutkija tunteilee, suomalainen murahtelee

Minulla oli ilo lepopäivien ratoksi katsella ruotsalaista tositapauksiin perustuvaa rikostutkinta. Siinä väkisinkin tuli mieleen suomalainen tapa tutkia rikoksia, joihin virkani puolesta jossain määrin olen joutunut perehtymään, ja tuleehan kaiken karvaista   rikostutkintaa pyytämättäkin televisioista. Tutkintaprosessi Ruotsissa näyttää olevan pääsääntöisesti yhden miehen harteilla vaikka toki muista  poliisiyhteisöistä pyydetään apua tarpeen mukaan. Mutta asianomaisen poliisilaitoksen sisällä tutkinta on etupäässä yhden miehen projekti. Suomessa esimerkiksi murhatutkimus aluksi tiedotetaan laitoksen sisällä suuremmalle joukolle, vähintäänkin tiimille. Profilointia Ruotsissa ei näytetä käytettävän juuri ollenkaan. Rikospaikka eristetään, mutta Suomessa tiiviimmin ja tehokkaammin. Kuulustelussa näytetään käytettävän Suomea lempeämpiä otteita, etenkin kieltä.   Ruotsissa myös saatetaan järkyttyä kaksoismurhasta maan laajuisesti, Suomessa harvoin.  On yleistä, että poli...

2663. Suomalainen ja intialainen rikostutkinta

Netflixin dokkarissa käsitellään melko monipuolisesti poliisin suorittamaa rikostutkintaa. Ainoa kolonialistinen tuntomerkki on poliisilaitoksen portin sotilas kivääreineen tekemässä paraati elettä nostamalla toista polveaan ylös. Ilmeisesti maan valtavasta väkiluvusta johtuu, että pienenkin rikoksen tutkinnassa poliisiporukkaa on runsaasti. Usein rikospaikka tutkinta pelkistyy vain käynniksi rikospaikalla. Sormen jälkiä ei etsitä puhumattakaan dna analyysin tekemistä. Silmiin pistävää on lukuisten videokameroiden määrä jokaisessa kadun kulmassa ja tienpätkässä. Paikallinen poliisi johtaja voi komentaa kymmenpäisen porukan katselemaan video kelauksia edes takasin. On hämmentävää havaita, kuinka usein ja jopa ammattimaisesti porukka käyttää tätä tekniikkaa tapauksen selvittämisessä. Jos videolla havaitaan epäilty, muttei tunnisteta nimeä, kutsutaan suuri määrä tapahtumapaikan ihmisiä katselemaan videoita epäilyn nimen saamiseksi. Yhdessä tapauksessa paikallisen bordellin kaikki nais...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *