Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella rauha merkityt tekstit.


3924. Jos Mooses olisi nähnyt sanikka woken ja persu voken yhtä aikaa, olisi yksi käsky enemmän

Sannikka woke kohu on saanut suuremmat mittasuhteet kuin liittoutuneiden maihinnousu 1944 Euroopan mantereelle. Nyt loukkaantuneita on enemmän kuin silloin kaatuneita. Toinen ero on, että maihinnousussa oli konkreettien vastustaja. Nyt wokessa taistelevat aatteet vastakkain. 1944 hyökkääjän ja vastustajan piti varoa ilmatilasta tulevaa varaa vastaan, nyt se on taitelukenttä. Vuoden 1944 kamppailu johti rauhaan vuoden päästä. Jäädään odottelemaan, milloin tämä tapahtuu wokessa. Persu vokea yhdistää 30-luvun Saksan kavahtamien vierasmaisista.

3916. Ruotsi väistelee kiperiä konflikteja

Ruotsi jaksaa vuosikymmenestä toisen pitää matalaa profiilia olla sekaantumatta mihinkään aseelliseen sotilaalliseen operaatioon. Ilmeisesti maa tuli kypsäksi joka tilanteen rauhan myötäilijänä Kaarle XII suuren Pohjan sodan taistelujen jäljiltä. Siitä asti maa on ollut hiljaa osallistumisista sotiin, kuin entinen renki talon tyttären aitassa vierailuista. Nyt maa on yllättäen avannut suunsa Ukrainan turvatakuisiin osallistumisesta antamalla ”immateriaalista” tukea. Hyvä niin, koska kyllä viestintäteknologiaa ja koulutusta Ukraina tarvitsee. Suomi on toista maata. Talvisota opetti, että periksi ei saa antaa, ei neuvotteluissa eikä tanterilla. Jatkosta on toinen juttu.

3845. Britannia ja sen alusmaat

Joskus tulee mieleen kysymys, miksi ja miten Britannia pystyi (pystyy) tuottamaan 1600-luvulla alkaneella valistusajalta lähtien matemaattisesti eteviä tiedemiehiä kuten Isaac Newton 1600-vuosisadalla ja Alan Turing 1940-luvulla. Turingilla silloin kun hän oli työkunnossa, oli keskeinen asema nykyaikaisen tietokoneen kehittämisessä. Nämä kaksi ovat hyviä esimerkkejä Englannin tiedemaailman kukoistuksesta. Se miksi Britannia on vuosisatoja synnyttänyt merkittäviä tiedeihmisiä, on vain arvailujen varassa, ja yksi arvaus on siirtomaapolitiikka.  (Vielä 1950-luvun kansakoulussa puhuttiin alusmaista).  Yksi tekijä on varmaankin vanha ja kukoistava yliopistojärjestelmä. Siirtomaavalta mahdollisti suurmaatilalliset harrastamaan tieteitä ja taidetta, huvin vuoksi. Siltä ajalta on peräsin sanonta intiaanikesä. Yhden selityksen mukaan sanontaa tulee suurtilaisten herttuoiden ja kreivien halusta jatkaa kesää muuttamalla Britannian alusmaahan Intiaan. Tämän ilmiön varaan on rakennettu l...

3378. Ensin poltettiin kirjat, sitten ihmiset

Pääministeri Orpon mantra Suomen julkisenhallinnon peruspalvelujen tuottamisisesta on, ettei maallamme ole mitään julkisista pääomalähdettä, vaan rahoitus perustuu kannattavien yritysten toimintaan. ”Nämä ovat hyvinvointivaltion pysytyssä olevat resurssilähteet. Siis kun yrityksemme voivat hyvin, silloin myös julkisen sektorin palvelujen tuottaminen voi myös hyvin eli kansalaiset saavat palveluilleen riittävän rahoituspohjan kuhan meillä on kannattavia yrityksiä”. Tämä on pätevää puhetta, mutta sen toistuessa viikosta viikkoon, se menettää uskottavuutensa. Pääministeri Orpon taas toistama mantra Suomen julkisenhallinnon peruspalvelujen tuottamisisesta on, ettei maallamme ole mitään julkisista pääomalähdettä, vaan rahoitus perustuu kannattavien yritysten toimintaa. ”Nämä ovat hyvinvointivaltion pysytyssä olevat resurssilähteet. Siis kun yrityksemme voivat hyvin, silloin myös julkisen sektorin palvelujen tuottaminen voi myös hyvin eli kansalaiset saavat palveluilleen riittävän rahoitus...

3245. Suurvaltoja vaivaa kutsumuskohtalo

Termi oli rajojaan etsivän ja valloituksiaan puolustavan Yhdysvaltojen käytössä 1800-luvun puolivälissä (Manifest Destiny). Tämä peite nimi tuli käyttöön 1800-luvun puolivälissä amerikkalaisten valloittaessa maata Missisipi juonesta lanteen aina Tyynen valtamereen asti. Nyt Venäjän Putin näyttää pitävän maan Euroopan vastaista rajaa liian idässä. Tämä näkyy Venäjän varhaiskoulutuspolitiikassa. Siinä jo alakoululaisille opetetaan konepistoolin rakennetta ja käyttöä. Putin näyttää pitävän kutsumus kohtalonaan laajentumista länteen. Sama tauti on tarttunut myös muutamaan entisen Neuvostoliiton lännenpuoleisten rajamaiden johtajiin kuten Puolaan ja Unkariin päämiehiin. Historian tosiasia on kyllä, että sekä Puola ja Unkari ovat olleet aikoikaan mahtimaita, joita muut maat ympärillä kumartelivat miekan tahdissa. Tältä egoistiselta mahtailulta ei ole Suomikaan säätynyt. Tästä esimerkkinä Kalevan sepitykset kalevalaisesta suurkansasta, joka virsien tahdissa kasvatti mahtiaan. Tuorein esimerkk...

3031. Mahti valtiot pelaavat sodilla valtaa, kuin pikkupojat pallolla voittoja

Se, miksi suuret maat hyökkäävät pienempien kimppuun, johtuu samasta syystä, kun iso poika rökittää heiveröisempää. Sitä sattuu vain ottamaan päähän pienemmän olemus, kyky pelata fudista paremmin, kateus tai pienemmän hieno taittoveitsi taikka yleinen vastemielisyys heikompaa kohtaan. Suezin sota 1950-luvulla oli seurausta Egyptin alueella olevan kanavan kansallistamisesta, mistä Britannia oli erityisen käärmeissäin. Britannia piti selvänä asiana, että kun se oli kanavan siihen rakentanut, se kuuluu sille. Jos lähdetään pohtimaan, mitä Britannia oli aiempina vuosi kymmeninä alueella tehnyt, siitä tulee pitkä ja ankea tarina. Britannia seurasi vierestä Adenin siirtomaassaan, kun sen masinoimat sodat alueella riehuivat. Yhdysvaltain Vietnamin sota johtui siitä, ettei Yhdysvallat sietänyt alueen joutumista kommunistien käsiin. Syynä oli kateus ja oman edun tavoittelu. Yhdysvalain Irakin sodassa 1990-luvun alussa kyse oli inhokki Saddamista ja öljy kateudesta.   Britannian M. Thatcheri...

1981. Räppiä työhuoneessa

     Toisena päivänä tajusin, ettei ensimmäisenä päivänä viereisestä huoneesta kajahdellut helvetillinen popiksi tarkoitettu musiikki ollut kenenkään päähänpisto, vaan sitä sinkoili suunnitelmallisesti seinän täydeltä aamusta iltaan. Tätä petomaista mökää lukuun ottamatta minuun ei ollut kukaan yhteydessä eikä puhelin soinut.      Tilanne sopi minulle kuin aaveille ullakon hämy, sillä sain lueskella rauhassa kiinnostavia teoksia uutta kirjaani varten. Kirjoitustyöhöni en lupa pyytänyt, sillä niin salaiseksi ja varmaksi tunsin kopperossani oloni nyt ja tärkeäksi tulevan kirjan aiheen.    Viikot kuluivat nopeasti ja ällistykseni oli melkoinen havaittuani, kuinka rauhassa sain olla kenkään kysymättä minulta mitään. Eristäytymisen onnistumista auttoi myös kaikenlaisten tapaamisten välttely, sillä en käyttänyt hissiä enkä läheistä työpaikkaruokalaa, jossa oli vaara kohdata työtovereita ja joutua jopa puhumaan tekemisistäni.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *